"Semmoista se on, kun ihmisellä on syntymäpäivä kesällä, että saa nukkua vinnillä!" Hän oli syntynyt uudenvuodenpäivänä.
Ter oli iloinen Ruususensa puolesta, koska se osasi olla oikein elävä prinsessa. Pyry sanoi, että hän toivoo Pollen elämän olevan ruusuista satua!
"Tullaanko sieltä?" huuteli äiti alhaalta, "kahvi jäähtyy!"
Polle nykäistiin vuoteesta, ja tuossa tuokiossa oltiin kahvipöydässä. Se oli soma. Valmuja, kakku, vielä höyryävä… Mutta? — Polle purskahti nauruun. Pöydän vieressä seisoi nojallaan hervoton miesparka tummanpunaisin naamoin. Kädessä sillä oli suuri pahvipala, johon hiilellä oli "präntätty": "Onnea omalle vaimolleni!"
"Niin, näetkö!" Ja sitten he kertoivat, miksi Pollella eilen oli ollut niin pitkä päivä. He tahtoivat keksiä jotakin uutta. Ja Ter oli kuullut Ylisen Bertalta, että Bertan äiti oli kertonut, kuinka hänen kotonaan joku palvelustyttö oli täyttänyt seitsemäntoista ja he olivat kyhänneet sille miehen kuvan, jolle olivat panneet kirveen käteen. Seuraavana vuonna se tyttö oli naimisissa puusepän kanssa.
"Oi, voi!" valitti Polle, "missä on se puuseppä, joka minun pitää naida!"
"Ei sinun tarvitsekaan nyt puusepälle!" Siksi he eivät panneetkaan
kirvestä käteen, vaikka sen olisi niin helposti saanut liiteristä.
Mutta he pelkäsivät, että Polle silloin heti syöksyisi naimisiin vanhan
Pihlin kanssa.
"Minusta se näyttää intiaanilta!"
"Niin", selitti Ter. "Minä olin juuri maalaamassa naamaa, kun Kreets lensi metsästä, ja silloin vedin liiaksi punamultaa. Pyry sanoikin: 'Voi, voi, nyt siitä tulee intiaani — ja Polle luulee, että hänen pitää intiaanille'. Mutta Kreets lohdutti sillä, että hän olisi autuas, jos joku intiaani huolisi hänet!"
"Ah, hän olisi siis uskoton Viktor-kreiville?" huokasi Polle.