Mitä täti Brink sanoisi, sitä Pyry oli pelännyt luovuttaessaan lahjansa toiselle. Jos hän sanoisikin: "En luullut sinun niin vähän arvoa panevan lahjaani!" — Ei! Kun Pyry oikein selittää, kuinka asia on niin, täti Brink varmaan ymmärtää eikä loukkaannu. Jos ei täti Brink ymmärrä, ei sitten kukaan muukaan. Hyvällä omallatunnolla Pyry siis antoi "kaiken soman" Pollelle, ollen viisaasti vaiti lahjan alkuperästä, sillä Polle ei silloin olisi suostunut ottamaan vastaan. Ja jos täti Brink olisi nähnyt Pollen silmien säteilyn, olisi hän ollut yhtä tyytyväinen kuin Pyrykin.
Pollekin oli tyttö vain, ja sitten tanssi ja Aage Rhein! Aage Rhein oli vain käymäseltä kotonaan Pietarista. Hyvä isä sitä univormua! Eikö liene jo täysi upseeri! Kaikki tytöt olivat ihan hulluina häneen. Eikä se ollut mikään ihme. Sellaiset uneksivat mustat silmät ja mustat pienoiset viikset. Ja hymy, oi voi sitä hymyä. Ja vartalo, se vasta komeata, pitkä ja solakka ja univormussa, u-ni-vor-mus-sa! Kaikki tytöt lauloivat:
"Aina uneksinut olen univormusta, aina pitänyt sotilaan ryhdistä!"
Ja kaikki tytöt hommaavat tanssiaisia, ennenkuin hän ehtii lähteä. Ja kaikki tytöt toivovat, että hän tanssittaisi juuri häntä ja kannukset helisisivät. Ja hyväinen aika, kuinka kamalasti kaikki ovat jännittyneitä. Ja eikö ole aivan hirvittävää, että hän kulkee aina sysimustalla ratsulla, ihan kuin saduissa!
Sitten Polle oli tavannut hänet. Hän oli juossut postista ja Aage seisotti ratsuaan, hypähti alas ja tuli kättelemään. Ja siinä samassa huomasi Polle surkean asunsa: pieneksi käynyt kansallispuku, sen alta pistävät paljaat, pitkät sääret, ja virttynyt, punainen silkkiliina sitaistu vinosti päähän. Hän toivoi, että Aage Rhein ei olisi tuntenut.
"Sinä olet kasvanut kovin!" Aage Rhein puristi kapeata, kovaa kättä ja hymyili sitä hirmuisen ihanaa hymyä.
Se nyt oli juuri pahinta, se kasvaminen, sitä kun koetti käpristyä kokoon, että olisi sopinut vaatteisiinsa, ja Polle punastui oman kurjuutensa tunnosta. Mutta Aage Rhein yhä piti kädestä ja hymyillen katseli päästä jalkoihin. "Arvaan, että sinä tanssit kuin keijukainen!" — Ah, Polle koetti piilottaa hoikkia nilkkojaan.
"Tehän pidätte tanssit!"
"Pidämme. Tietysti sinä olet kutsuttu?" Tiesihän Polle, että joku hienoista tytöistä kutsuisi Aage Rheinin.
"Kyllä noin ylimalkaan. Mutta saanhan tulla sinun kutsuttunasi?"