Pyry houkutteli häntä Myllymäkeen. "Mennään katsomaan, joko on noussut kangassieniä!"
Polle lähti vastahakoisesti. Pyry lörpötteli ja oli hassunpäiväinen.
Joka kerta, kun hän löysi suuren sienipaikan, niijasi hän ja puheli:
"Päivää, lättänaamat! Ikävä kyllä, että otan teidät vain syötäviksi. Mutta vakuutan teille, että teidät käristetään oikein voissa eikä missään rasvassa, ei edes rasvahäntälampaan rasvassa! Voi, voi. Polle-kulta! Minä suuresti himoitsen nähdä niitä rasvahäntälampaita siellä jossakin Kaspian kaltahilla. Siellä ne mennä kammertavat, ja rasvahäntä painaa, jotta pitää olla pienet kärryt alla!"
Hän nauroi omille jutuilleen. "Se vasta mautonta", olisi Kreets sanonut. Pollea vain harmitti.
"Ja kun kerran Ruotsin kuningas kysyi eräältä suomalais-äijältä — ei, kun suomalais-äijältä kysyttiin — taikka lappalais-äijältä —"
"Taikka voguli-ostjakki-samojeedi- ja niin edespäin -äijältä!" keskeytti Polle äreissään.
"Niin, kun häneltä kysyttiin, kuinka hän arveli kuninkaan elävän, sanoi hän: hätäkös sillä, makaa vällyissä uunilla ja syö voissa paistettuja rusinoita!"
"Tuo nyt on ikuisen vanha juttu", halveksi Polle.
"Kyllä, kyllä. Mutta kun ajattelen noita kangassieniä pannussa, tulivat ne voissapaistetut rusinatkin siihen."
Pyry näytti niin murheelliselta, että Pollen viimein täytyi hänelle mieliksi vähän hymyillä.