"Nyt Polle on prinsessa Ruusunen!" ihaili Untuva. Polle on varmaan somin heistä!
Kreets pyöritti häntä nähdäkseen "kuinka heilui". Ter sanoi häntä perhoseksi ja Pyry hymyili; nyt oli Pollen sielulla sopiva verho.
Riemua täynnä Polle sukelsi vuoteeseensa. Hän oli nukkuvinaan saadakseen olla rauhassa ajatuksineen. Oi, kerta hän olisi onnellinen, täydesti onnellinen. Hän saisi tanssia, tanssia koko illan siroin kengin ja ruusunpunaisen puvun liehuessa ja Aage Rhein, Aage Rhein tanssittajana! Jos kuningas olisi käsivartensa tarjonnut, olisi hän tuskin sitä niin suurena onnena pitänyt. Mitä sanoisivat ne ylpeät tytöt! Kerran hänkin, Tuhkimo — —. Pollenka! Että Aage Rhein muisti sanoa niin, kuin lapsenakin!
Huomis-ilta! Kuinka vähän voimmekaan tietää, mitä huominen tuo mukanaan. Useasti haihtuu se huomaamatta monien mitättömien päivien joukkoon, toisinaan se tuo tuomisia, iloisen yllätyksen tai syvän surun. Pollelle se toi jälkimmäisen. Hän oli iltamyöhällä ollut paljain jaloin kasteisessa ruohossa, saanut hammassäryn, ja toinen poski — niin, se pyöristyi yhä pahemmin, mitä lähemmäksi ilta tuli. Ja kun Pollen piti lähteä, pukea päälleen koko ihanuus, oli se niin hirmuinen, poski nimittäin, että lähtö oli mahdoton.
Jos teistä joku on niin hartaasti kuin Polle toivonut jotakin ja sitten niin armottomasti pettynyt, niin ymmärrätte, millaista hänen oli. Hän vain nyyhkytti pää tyynyyn haudattuna. Äiti hieroi ajettunutta poskea ja siskot ajoivat kipeään hampaaseen mahdollisia ja mahdottomia rohtoja hiusöljyyn asti. Mutta mitäpä ne auttoivat! Eivät ne voineet lievittää sydänsärkyä, ja se oli paljon kovempaa kuin hampaan.
Ei mikään lääke voinut auttaa sitä, että hän makasi tässä ja ruusunpunainen puku ja tanssikengät ja silkkisukat olivat laatikoissaan, ja Aage Rhein tanssi toisten tyttöjen kanssa. Voi, voi! Tanssi koko pitkän illan ja hymyili hurmaavaa hymyään.
Elämä oli säälimätön, kurja ja tarkoitukseton. Miksi juuri hänen piti saada puku ja kaikki ja sitten jäädä sänkyyn! Hän itki niin täysin sydämin kuin vain seitsentoistavuotiaana voidaan itkeä, ja nukahti viimein kyyneleihinsä.
IX.
"Synninlukko."
Seuraavana päivänä ei ollut jälkeäkään ajetuksesta eikä särystä. Ja Polle oikein murjotti. Olisi ollut mukavampi, kun tänäänkin olisi särkenyt, kun kerta eilenkin, ihan kuin vasite kiusalla.