Mutta kun he kuulivat asian, olivat he kilvassa kohteliaita. "Neiti istuu tähän, neuvotellaan yhdessä!"
Kreets istui helpoittuneena, pyyhki hikeä kasvoiltaan ja katseli kaihoten topattuja penkkejä. "Voisipa täälläkin nukkua", virkkoi hän.
"Niinpä kyllä", myöntelivät miehet. Heidän tuli sääli. Kreets oli niin turvaton honteloine vartaloineen, ruskeine palmikkoineen ja unisine lapsensilmineen.
"Enhän minä osannut arvata, että pannaan portit lukkoon, vaikka on poliisit ja kaikki. Jos minulla vain ei olisi ollut matkalaukkua, olisin kiivennyt yli."
"Tokkohan sentään!"
"Olisin. Kotona minä kiipeän vaikka mihin!" Kreetsin uni haihtui ja poliiseilla oli hauskaa.
"Meneeköhän sinne telefoonia?" huomasi joku kysyä.
"Menee!" Kreets muisti numeronkin, ja niin siitä pulma selvisi.
Veljelle soitettiin, ja hän lupasi tulla heti, kun saa vaatteet ylleen.
"No, miten sinä täällä olet?" Veli oli uninen ja äreä.
"Niin, kun sinun porttisi oli lukossa, ja eräs herra sanoi minua serkukseen."