Kaarina. Vakuutan itselleni, että on naurettavaa suuttua siitä, että Maalin-rouva sanoo vanhaksipiiaksi, kun on vasta viidenkolmatta — ja sittekin tunnen ärtyväni.
Terttu. Oo, Kaarina, enhän minäkään suutu, vaikka olen vaivoin kahtakymmentä!
Kaarina. Ja sitten tuo ainainen viittailu, että naimattomana oleminen merkitsee sitä, ettei ole kukaan huolinut — huh, avioliittoon mennäkseni olen minä nyt kylliksi pehmitetty!
Terttu. Ja kenen kanssa heistä?
Kaarina. Keskitalon Kallen.
Terttu. Toivotonta. Ennenkuin hän ehtii tervehdykseen asti, menee vuosia, ja kosimiseen hän tarvitsee varmaan ihmisiän!
Kaarina. Oi sinua, julma leppäkerttu!
Terttu. Älä enää hulluttele, joudu matkaan. Ilta tulee, ja suurliike suljetaan!
Kaarina (ottaa pyörän). Menenhän minä. Rakas kultainen pyöräni! Ellei minulla olisi pyörää, syöksyisin suunniltani niin monesti, mutta tämä vähän tuulettaa! (Taluttaa polkupyörää ovesta ulos.)
Väliverho.