TOINEN NÄYTÖS.
Seuraava aamu. Sama kuisti, akkuna auki, pyörä poissa.
Terttu (tulee kastelemaan kukkia). Kaarina hoi! Sinä huolimaton! Olet unohtanut akkuaan yöksi auki etkä ole pannut sitä hakaan! Tuuli olisi voinut lyödä rikki, ja niin olisi jälleen ollut niskassamme johtokunta!
Kaarina (tulee). Aukiko? En ole milloinkaan jättänyt sitä yöksi auki. Voivat hyppiä kissat sisään ja pudotella kukkaruukut. Eikä ole edes haassakaan! Tämä vasta merkillistä! (Koettelee ulko-ovea.) Ja ovi lukitsematta! Ja illalla minä varmasti lukitsin, kiersin kahteen kertaan.
Terttu. Kaarina kulta! Mitä se on?
Kaarina (ympärilleen katsellen). Terttu! Pyörä on poissa! Varas on käynyt täällä ja vienyt minua pyöräni!
Terttu. Varas! Ei, ei, se on liian kamalaa!
Kaarina. Lapsi, älä nyt pelästy. Ehkä ei olekaan niin hullusti. Ehkä on joku tehnyt vain pilaa ja nostanut sen ulkopuolelle. (Käväisee ulkona, tulee takaisin.) Ei, ei sielläkään ole!
Terttu. Kaarina kulta! Uskotko sinä todella, että meillä on käynyt varas?
Kaarina. Pienokaiseni, täytyy uskoa. Näet itsekin: pyörä on poissa, minun kultainen pyöräni. Millä minä nyt ajan, millä päästä kauppiaaseen, millä pakoon eukkoja, tuulettumaan, millä tapaamaan kenties häntä — ei, tämä on liian kovaa, minun täytyy saada se takaisin.