Kaarina. Helppohan tuommoisesta akkunasta on tulla. Pieni haka ja sen kohdalla sormen levyinen rako, kuin varasta varten laitettukin.
Rouva Keränen. Juu, juu, kyllä se niin on. Voi, hyvä isä! Oletteko te katsoneet huoneitanne, vaikka olisivat vieneet kaikki? — Ja minäkin onneton! Kuka tietää, ovatko aitatkaan jälellä! (Syöksyy ulos.)
Terttu. Mitä me nyt teemme?
Kaarina. En tiedä. Olen yhtä ymmällä kuin Maalin.
Terttu. Jos menisin katselemaan — jos olisi jossakin pensaassa tai ojassa kätkössä tässä lähellä.
Kaarina. Sitä tuskin tarvinnee luulla.
Terttu. Ei tiedä. Käyn kuitenkin. (Menee),
Rouva Keränen (tulee takaisin). Ei ollut varastettu. Aitat paikoillaan ja ovet lukossa. Voi, hyvä isä! Ei täällä ole ikinä tämmöistä sattunut. Kammottaa. Semmoinen niin lähellä. Olisi vielä hiipinyt meidän päähän — olisi saanut tyhjentää kaikki. Minä nukun kuin tukki.
Kaarina. Sinähän heräät kärpäsen surinaan!
Rouva Keränen. Minä! Aatukaan ei saa minua hereille! — Mutta mitä nyt tehdään?