Bertha (istuen). O kuinka olen liikutettu! Tule, hyvä Liana, myös istumaan (tämä istuu myös).
Liana. Onhan varsin ihmeteltävä kuin Kaarle on kaunistunut lapsuutensa ajoista. Nyt hän näyttää oikein iki uroholta, mitä silloin hänestä ei olisi voinut odottaa.
Bertha. Niin se tosin on. Mutta Kaarle, muistatkos vielä tapausta lammella?
Kaarle. Jos muistan tapausta!… (Itseksensä) Katso nyt lankee nuori herra paulaan!
Liana. Minä arvelen hänen ei tahtovan siitä muistutusta.
Kaarle. En tosin oikein muista tapausta lammella!
Bertha. Ei sovi tehdä itseänsä niin muistamattomaksi! Muistatkos, Maria, koska Kaarle nyhkäisi sinua ja sinä jupsahdit lampeen.
Maria. Muistan minä sen kuin unennäön, mutta…
Bertha. Olipa se julma tapaus, tosin ilkiä työ. Ja sinä et tahdo tunnustaa itses sen tekiäksi?
Kaarle. En varsin sitä tee.