Bertha. Anna siis olla!… Älkäämme siitä enää puhelko, eikä sitä ajatelko! Niin, rakkaat ystävät, menkäämme nyt sisään, niin saat jutella meille retkeistäs kahve-pöydän ääressä, kuin jo on melkein unohtettu. (Menevät kaikki paitsi Kaarlea.)
Seitsemäs kohtans.
Kaarle yksin.
Kaarle. Mihin olen nyt sitte joutunut? päistikkaa onnen ja rakkauden lampeen, ja muistan minä kyllä saaneeni siihen sysätyksi tuon ihanan tytön, onnen auringon ja rakkauden taivaan (ottaa perhoishaavin käteensä ja lipsuttelee sillä). Ulos minä läksin perhosia pyytämään, ja onni autti saamaan sen suurimman, kauniimman ja harvimmin nähdyn verkkooni. Hänen jätän vissin sulkematta lasikaappiin. (Laulaa:)
Armon mekin ansaitsemme
Suomen-maassa suuressa,
Ehk'ei riista riemuksemme
Saavu miesten maatessa;
Laiho kasvaa kyntäjälle,
Arvo työnsä täyttäjälle.
Opin teillä oppineita
Suomessa on suuria,
Kansan kesken kanteleita
Täällä tehdään uusia,
Valistus on viritetty,
Järki hyvä herätetty.
Suomen tytön poski-päihin
Veri vaatii kukkaiset,
Hall' ei pysty harmaa näihin,
Näit' ei pane pakkaiset;
Luonnossa on lempeyttä,
Sydämmessä siveyttä.
(Näkee Mariaan tulevan sisälle.)
Kahdeksas kohtaus.
Maria. Kaarle.