Kuin kristillisyys kuitenkin täällä, saarnaajien puutteesta, aina enemmin joutui huonolle järelle, ja ei kukaan muu uskaltanut tänne tulla, niin päätti väsymätöin Ansgario itse toisesti lähteä Ruotsiin. Seurattunna Eribertiltä, entisen piispa Siimonin sukulaiselta, meni hän matkaan ja nousi Koiviston saarella maalle. Pikkuista ennen heidän tuloansa oli kuningas Uolevi, joka nyt Ruotsia hallitsi, kutsunut kansan yleiseen keräjään kokoon. Siinä oli paljo puhuttu uutta oppia vastaan. Eräs mies oli tullut joukosta esiin ja sanonut tavanneensa kaikki vanhat jumalat, jotka hänen kauttansa olivat kuninkaalle ja kansalle lähettäneet näin kuuluvan tervehyksen: "Olemme kauvan aikaa, rakkaudesta teihin ja palveluksenne ja uhrinne tähden, suoneet teille rauhaa ja monta hyvää vuotta. Nyt ette enää kunnioita meitä niin suurella uutteruudella kuin ennen, ja palvelette erästä muukalaista Jumalata enemmin kuin meitä. Heittäkäät se asia pois jos tahdotte meidän lemmemme ja suosiomme takaisin saada. Mutta jos kaiken mukommin (välttämättömästi) tahdotte usiampia jumalita, niin me seuraamme otamme entisen kuninkaanne Eirikin." Kohta rakennettiin kuningas Eirikille uusi epäjumalan huone. Koska Ansgario tapasi vanhat ystävänsä, kehoittivat he häntä henkensä rahalla lunastamaan; mutta tämä jalo mies vastasi heille: "minä en anna hengestäni mitään, sillä minä olen valmis, jos Jumalani niin suvaitsee, Hänen nimensä tähden kaikki vaivat ja vielä kuolemankin kärsimään."
Kuningas Uolevi, joka otti Ansgarion ystävällisesti vastaan, ei kuitenkaan tohtinut antaa hänelle lupaa kristinoppia saarnata, vaan tahtoi siitä ensisti pitää neuvoa kansan keralla yleisellä keräjällä. Alussa siellä kuului paljon pauhinata ja huutoa uutta oppia vastaan; mutta ensimäisen kiivauden vähän herettyä, nousi eräs vanha mies ylös ja puhui näin. "Kuulkaat minua kaikki, sekä kuningas että kansa! Täällä on seassamme monta, jotka usein, sekä vedenhädässä että muissa vaaroissa, ovat keksineet, kuinka voimallinen tämä uusi Jumala on niitä auttamaan, jotka Häntä avuksi huutavat. Sentähden ovatkin moniaat lähteneet Dorstattiin[6] varsin siellä antamaan itsiänsä kastaa ja ristiä, ja ovat semmoisilla matkoilla merisisseiltä kärsineet väijymisiä ja päällekarkauksia, sekä muita vaarallisuuksia. Miks'emme siis hyväntahtoisesti täällä kotona ottaisi vastaan, mitä varsin suurella vahingolla olemme vierailta mailta etsineet? Kuin eivät omat jumalamme enää voi meitä auttaa, niin onhan se hyödyllistä, että meillä on voimallisemman suosio ja lempi." Kokoutunut joukkokunta kuunteli vanhuksen sanoja, ja päätettiin antaa kristityille opettajille lupaa vapaasti maassa saarnataksensa. Myöskin annettiin Ansgariolle lupa rakentaa kirkkoja, määrätä pappija ja kastaa kaikkia, jotka sitä halusivat. Myöskin tuli aivan monta, Ansgarion erinomaiselta uutteruudelta, kristinuskoon käännetyksi.
Nyt muutama sana hänen luonnostansa ja elämänlaadustansa. Olemme jo maininneet, hänen Pohjan apostolin jalokunniaisen liika-nimen saaneensa. Että hänen uutteruutensa sen pyhän opin levittämisestä, jonka syvästä totuudesta hän oli lujasti vakuutettuna, oli sekä halumielinen että oman voiton pyytämätöin, todistetaan siitä, että hän, kenenkään hoksaamatta uhoitellen kohtasi vaivat ja kuoleman ja meni muuttumattomalla mielellä silmin nähtävimmille vaaroille vastaan, voidaksensa pakanoita valista heidän erhetyksistänsä ja saadaksensa tilaisuutta heitä neuvoa kristinuskon oivallisissa opissa. Myöskin kerrotaan häntä aivan säveäksi mieheksi ja sanotaan olleen niin helläsydämisen, että häntä usein nähtiin vesissä silmin. Vieressänsä oli hänellä aina rahakukkaro, almuja jaellaksensa. Hän holhoi leskijä, vaivaisia ja orpoja ja osti vankija vapaaksi. Ruumista lähinnä eli paljaalla iholla oli hänelle karvakangas, ruumiinsa masentamisen vuoksi. Leipää nautti hän määrätyllä vaa'alla ja vettä määrätyllä mitalla. Hän paastosi usein ja pesi vaivaisten jalkoja Vapahtajan tavan mukaan. Pappija, joita hän seurakuntiin määräsi, kehoitti hän itsensä elättämään kättensä työllä sekä olemaan kohtuulliset ruassa, juomassa ja vaatteissa. Jonkun ajan tälläkin kertaa Ruotsissa oleksittuansa, palasi Ansgario Saksan maalle ja jätti tänne apulaisensa Eribertin jälkeensä, jumalan palveluksen ja kristillisyyden silmäinsä alla pitämään. Arkkipiispanistuimensa oli hän, Pohjalaisten riistämisiltä karkoitettuna, vuonna 847 sioittanut Breemeniin[7] jossa eräällä kirkolla vielä on hänen nimensä. Ansgario kuoli Breemenissä vuonna 864, ja tuli kuoltuansa paavilta tehdyksi taivaalliseksi eli pyhäksi mieheksi ja kunnioitettiin Pohjan varjelus-pyhimyksenä.
Ansgarion muutaman ajan Ruotsista poisoltua, tuli kristillisyys siellä jälleen aivan huonolle järelle, sillä ei yksikään saarnaaja uskaltanut sinne mennä, ja vasta enämmän kuin sadan vuoden Ansgarion kuolemasta kuluttua, otettiin kristinoppi yleisemmästi vastaan. Uolevi, liialta nimeltä Helmakuningas,[8] oli Ruotsissa ensimäinen hallitsija, joka kristillisyyden otti alituiseksi eli pysyväiseksi ja juhlallisesti kastettiin, vuonna 1001, Huusabyyn lähteellä, Länsigööthin maalla, Sigfriidiltä, eräältä engelskan opettajalta, joka, tänne tultuansa, oli sioittunut Veksjöön kaupungin seuduilla Småålannissa, jossa hän alkoi saarnata. Vielä Uolevi Helmakuninkaan kuoltuakin, vuonna 1024, kului vuosisata, ennen kuin kristillisyys oli ennättänyt asettumaan yli koko valtakunnan. Aluksi oli sillä suurempata menestystä Länsigööthin maalla, kuin muissa Ruotsin maakunnissa; sillä Länsigööthiläiset pitivät paljo kansakäymistä Pohjalaisten kanssa, jotka Ruotsalaisia myöhemmin olivat kristinuskoon ruvenneet. Ehkä niinmuodoin vuosisatoja kului, ennen kuin epäjumalain palvelus saatiin perinpohjin hävitetyiksi, on Ansgario kuitenkin tehnyt sangen paljon hyvää pohjaismaille, niiden asukaisten kääntymiseen nähden, ja hänen kestävä uutteruutensa pyhän asian puolesta on varmaankin kiitollisessa muistossa pidettävänä.
Merkitsemisiä.
[1] Merisissit olivat merirosvoja eli — ryövärijä, jotka siihen aikaan kuin pakanuus vielä vallitsi Ruotsissa ja pohjaisissa Euroopan maissa, sotamiehillä varustetuilla aluksilla ajoivat ympäri vesiä, niiden rannoilla olevia maita riistäen. Alussa eivät he purjehtineet edemmäksi kuin Itämeren rannoille; mutta perästäpäin, meri-tieteessä taitavimmiksi tultuansa, ulottivat he nämät ryöstömatkansa etäisimpiinkin maihin, niinkuin esimerkiksi Englantiin, Saksan maalle, Hollantiin, Ranskan maalle ja Itaaliaan, jotka ovat valtakuntia Pohjan meren, Länsi- eli Hispaanian eli Atlantin meren ja Keskimeren rannoilla. Näitä kulkuja ei pidetty häpeänä, vaan sitä vastaan katsottiin niin kunniallisiksi ja ylistettäviksi, ett'eivät itse kuninkaatkaan arvelleet niihin ruveta yhteen joukkoon. Missä ikänä he maalle nousivat, levittivät he kuolemata ja kauhua ympärillensä. Maita hävitettiin, kaupunkija ryöstettiin, linnoja ja varustuksia kukistettiin maahan, kirkkoja ja luostarija rosvottiin j.n.e. Saaliilla, kullalla ja kalliilla kaluilla täytetyillä aluksilla palasivat merisissit kotiin, pohjaisiin maihinsa, hirmuisia muistomerkkijä jälkiinsä jätettyä. Ranskan maan aika-kirjat kertovat, kuinka kauheasti nämät hävittämiset sen maan asujamia säikähyttivät. Pohjan urokset eli soturit purjehtivat Seine-jokea myöten ylös Pariisiin, valtakunnan pääkaupunkiin, ja Ranskan maan kuninkaan täytyi heiltä ostaa rauhan. Paitsi kaikkea sitä saalista, jonka jo olivat ottaneet, täytyi hänen heille lisäksi antaa 7,000 naulaa hopeata, heidän pois maalta saadaksensa. Englannin historiassa myös tavataan kertomuksia samankaltaisista Pohjan merisissien kauheoista hävittämisistä. Mutta ei heillä aina ollut toivottua menestystä. Ragnari nimellinen Ruotsalaisten kuningas tuli sellaisella ryöstömatkallansa otetuksi vangiksi ja heitetyksi käärmeillä täytettyyn kuoppaan, jossa hän antoi henkensä ylen.
[2] Juutin maa, Tanskan maan pohjaisin kannas- eli niemimaa, josta paljon jyviä kuletetaan ulkomaille myytäväksi.
[3] Määlari, eräs Ruotiin 18 sarkapeninkulmaa suuri järvi, jonka kahdenkertaisessa suussa Tukhulmi, valtakunnan pääkaupunki, on rakennettuna.
[4] Tässä, nykyjään tukkunansa kadonneessa kaupungissa asuivat Ruotsin kuninkaat usein siihen aikaan; paikasta, missä kaupunki lienee ollut, ei ole vielä tarkkaa tietoa saatu.
[5] Hampuri, omavaltainen, vapaa valtakaupunki Elbe-joen varrella; rikkain ja arvoisain kauppakaupunki Saksan maalla ja kolmas Euroopassa. Sen satamaan tulee 2,000 laivaa vuosittain. Myöskin pidetään siellä vaiheseteli-, kulta- ja hopeakauppaa sekä keitetään summattoman paljon sokuria. Siinä on noin 110,000 ihmistä.