"Sehän sopii", sanoi siihen Niko.
Herra Liscome avasi oven käyttämättömään huoneeseen, johon oli koottu vanhoja laatikoita ja kaikennäköistä muuta romua.
"Tämä näkyy aina olleen romuhuoneena", sanoi hän. "Ihme etteivät tämän talon entiset omistajat ole huomanneet, että se on hauskin huone koko talossa. Järjestetäänpä se nyt mukavaksi asuinhuoneeksi. Pojat saavat kantaa pois kaiken roskan, tytöt tomuuttavat ja lakaisevat ja asettavat verhoja ikkunoihin. Kyllä minä korjaan särkyneet ruudut." Äiti ilmoitti, että hänellä on kaunista seinäpaperia, ja lupasi auttaa tyttöjä sen seiniin panemisessa.
Kaikki ryhtyivät työhön. Niko veisti hyllyjä, isä korjasi ikkunaruutuja, pojat kantoivat pois romut, tytöt tomuuttivat, pesivät kaikki paikat kiiltävän puhtaiksi ja ompelivat ikkunaverhoja. Pikku Poju oli mukana kaikkialla ja luuli olevansa hyväksikin avuksi. Kaiken päivää satoi rankasti, ja mustat pilvet heittivät synkän varjonsa yli seudun, mutta Liscomen perheessä ei ollut synkkämielisyyden merkkiäkään. Tämän onnellisen perhekunnan jäsenet ovat ahkerassa työssä, puhelevat iloisesti keskenään, ja vähän väliä kajahtaa hilpeä nauru lapsijoukosta. Isä alottaa laulun, äiti yhtyy siihen, ja Nikon sointuva bassoääni kaikuu mukaan työhuoneesta.
Tällä tavalla kuluu heiltä sateinen päivä. Mitenkä lienee laita Wispeillä! Jättäkäämme hyvästit Liscomen perheelle ja kulkekaamme varovasti vääräoksaisten omenapuiden alitse, joista sadevettä runsaasti tippuu, ja käykäämme taloon. Vanhan oven puusalpa on särkynyt; puolessa tunnissa se olisi korjattu, ja siten koko kolkko huoneusto tulisi mukavammaksi. Mutta mukavuus on outo vieras tässä talossa.
Sade tippuilee lahoneen laipion kautta lattialle ja muodostaa siihen likaisia lätäköitä. Vesipisaroita räiskähtelee kehtoonkin, jossa pieni, riutuva lapsi makaa karkean peiton alla.
Pöydän päässä istuva kalpea, mustapartainen mies on herra Wisp. Hän lukee paraillaan puolueensa sanomalehteä, jonka kiukkuiset kirjoitukset ovat sopusoinnussa hänen oman katkeran sydämensä kanssa. Huoneessa on hänen vaimonsakin, likainen, pörröpää nainen. Alituiset mielipahat, vastukset ja vaivat ovat tehneet hänet ennen aikojaan vanhaksi. — Kaksi poikanulikkaa riitelee keskenään vastanyljetystä kissannahasta. Mary seisoo ikkunassa katsellen mielihyvin eilen tallattua kukkamaata. Pojat alkavat tukkanuottasille, herra Wisp karkaa heidän kimppuunsa ja lyödä läimäyttää heitä ympäri korvia. Kapalolapsi herää ja alkaa äännellä. Äiti käskee Maryn tuutimaan, mutta Mary ei tottele, vaan juoksee ulos sateeseen välttääksensä kuritusta.
"Pahankurisempia lapsia ei ole ikinä nähty", vihoittelee äiti.
"Ilkeämpää äitiä ei ole ikinä kuultu", ärjäsee Wisp.
Vaimon silmät iskevät tulta, mutta hän ei väitä vastaan, sillä hän tietää ennestään mikä siitä olisi seuraus.