Kun äiti huomasi, että emäntä oli vastahakoinen ottamaan närettä vierashuoneen takasta, ehdotti hän ystävällisesti, että lapset viettäisivät illan arkituvassa. Siihen emäntä heti suostui, mutta samassa hän kuiskasi palvelijalle, etteivät nuo ihmiset taitaneet olla suurtakaan sukua, koska olivat niin nöyriä.
Lapset asettuivat istumaan riviin pitkälle penkille lähelle loimuavata roihua. Siinä he keskenään puhelivat ja naureskelivat, kunnes nuorin, "Poju", hetkeksi häiritsi heidän iloansa.
Poju oli pieni poikanen, vasta toisella vuodellaan. Kun äiti lähti ulos noutamaan jotakin vaunuista, tuijotti Poju ensin vähän aikaa oveen, ja tultuaan siihen vakaumukseen, ettei äiti enää koskaan palajaisi, kävivät hänen pienet kasvonsa aivan tulipunaisiksi ja hän alkoi huutaa täyttä kurkkua. Sisaret koettivat lohdutella häntä, ja veljet vetivät esiin linkkuveitsiään ja muita aarteita taskuistaan, mutta Poju vain parkui yhä surkeammasti.
"Vait!" torui emäntä — "olisitpa vain kolmeakaan minuuttia minun poikani."
"Suu kiinni!" tokasi palvelijatar.
Samassa äiti tuli sisään. Poju kurkotti pienet kätensä häntä kohti ja huusi: "Ota tyliin, ota tyliin!"
"Pieni selkäsauna olisi tarpeen tuolle nuorimmalle", ehdotti emäntä. Mutta äiti, joka tiesi että ruoka ja lepo olivat tarpeellisemmat, tilasi maitoa. Sulkien väsyneen lapsen syliinsä hän istui takan ääressä odottaen, kunnes maito tuotiin, ja Pojuparka nukahti niellessään viimeistä pisaraa.
Toinen lapsista, Nelly tyttönen, toi sitten vaunuista sisään Mirrinsä, sievän mustankirjavan kissan, jolla oli punainen nauha kaulassa. Mirri oli aikonut lähteä maailmalle oman onnensa nojaan, ja sentähden Nellyn täytyi pitää sitä vankina. Mutta harvalla vangilla on niin hyvät päivät kuin Mirrillä oli. Monesta talosta tienvarrella oli sille ostettu maitoa, ja nyt se koristaan noustessaan näytti niin katuvaiselta, että Nellyn täytyi moneen kertaan hyväillä sitä. Mutia Nellykin ja hänen siskonsa olivat väsyneet, Toimellinen äiti valmisti heille iltasen, ja sitten he kalkki seurasivat Pojua höyhensaariin. Kun lapset olivat levolla, rupesivat isä ja äiti talonväen kanssa iltaselle.
"Te olette siis Connecticutista", sanoi isäntä. "Aiotteko muuttaa asumaan näille tienoille?"
"Uuteen asuinpaikkaamme on tästä kolme peninkulmaa."