"No tekö olette ostaneet Julionahon?" kysyi emäntä.
Vieras nyökäytti päätään myöntävästi.
"Vai niin", virkkoi isäntä, "sitä paikkaa ei yksikään mies tältäpuolen
Connecticut-virtaa olisi ottanut ilmaiseksikaan."
"Miksei?" kysyi vieras.
"Ei minkään muun vuoksi, minun tietääkseni, kuin lähimmän naapurin tähden", vastasi isäntä.
Vieras katsahti hymysuin vaimoonsa. Sen johdosta emäntä kysyi tunsivatko he Wispin perhettä ja tiesivätkö mihinkä kyykäärmeen pesään olivat menossa.
Vaimo sanoi kuulleensa heistä, mutta toivoi kuitenkin voivansa elää sovinnossa heidän kanssaan.
"Jos sen voitte", sanoi isäntä, "en eläissäni enää rupea ennustamaan mitään. Minä olin Wispin naapurina kuusi kuukautta ja viikon, ja se oli seitsemän päivää kauemmin kuin kukaan muu tähän asti on siellä kestänyt. Me riitelimme jok'ainoa päivä, yksin sunnuntaitkin. Samoin tekivät Jaakko herran ja Rovenerin perheet ja Morelyn leski. He ovat kaikki mitä rauhallisimpia ihmisiä, mutta vaikka olisivat jumalisiakin, eivät sittenkään voisi menestyä siellä. Pastori Page osti paikan ja päätti koettaa mitä kärsivällisyys vaikuttaisi."
"Se kai vaikutti hyvää", arveli vaimo.
"Mitä vielä!" vastasi isäntä. "Pastori vakuutti, ettei Jobinkaan kärsivällisyys olisi kestänyt siellä kauempaa kuin kuusi kuukautta. Siitä syystä minä sanoin, ettei kukaan tämän puolen mies ostaisi sitä paikkaa, ja teinä minä möisin sen ensimäiselle Connecticutin miehelle, jonka vain saisin käsiini. Te kyllä piankin muutatte pois sieltä. Ette jaksa sitä kärsiä."