"'Oi Luoja, ylijumala!
Anna apu tarvittaissa,
Käy'ös tänne kutsuttaissa,
Täällä on tuskat tunkemassa,
Hätähinen huutamassa,
Pakko päälle painamassa.
Päät täällä on pahoin menossa,
Tukat turha'an tulossa,
Käy pian, välehen jou'u.
Tule tuulena tuimana.
Tule päitä päästämähän,
Onnettomia lunastamahan.'
"Jumala kuuli hätäisen huudon. Pilven nosti taivahalle, josta syntyi ukonilma, päivästä teki yön pimeän. Tästä Pajarin poika pakeni saareen säänpitoon. Veneet vetivät maalle, orjansa ajoivat metsään, jossa saivat suojapaikan lyylipuitten lymyssä.
"Itse Pajarin miehet saivat suojan veneensä alla.
"Alkoi jo Ukkonen jyristä, taivas tulta tupruella. —
"Lyylilehdon pimennossa oli myös Ilari nuori. Tämä nyt sanaksi virkkoi:
"'Paha on orjana olla, pahin kaikista pahasta olla Pajarin orja, pahan miehen pakon alla. Parempi pää hukassa, kuin kunnia kadossa! Parempi maata maan povessa, kuin pakosta pahan luona! Oi veikot, veljyeni! Siskot sirot, sinisilmät! Heittäkäämme henkemme tähän, pyhäpuitten pimennolle uhriksi ylijumalan, ennenkuin, emomme lapset, paneudumme Pajarille, häjyn miehen häväistäväksi.'
"Sekä pojat että tytöt heti suostuivat tuumaan. Asetta ei vaan orjilla ole. Lyylikoivun juuren alla löytyyhän tappara terävä.
"Ei muuta kuin arpaa heittämään, kenen on tappajaksi tuleminen, murehtivien murhaajaksi.
"Ilari, iloinen poika, kävi lunta valkeammaksi, kun nosti maasta sen kivipaaden, jonka alle oli puukko pantu.
"Hän silloin sanasen virkkoi: