"'Luoja se minut nimesi,
Kaikkivaltiainen käski
Muitten miesten murhaajaksi,
Kassaspäitten kaatajaksi,
Oman veren vihaajaksi,
Surmaksi oman sukuni.'
"Yö oli piki pimeä, Ukkonen kovin jylisi, tuuli metsässä melusi, koskena selkä kuohui. Silloin iski Ukko tulen, angervoisen ahjostansa, joka lyylilehdon hetkeksi valkasi. Uhripuitten penkerellä näkyi silloin polvillansa sekä miestä että naista paljastetuin polvin iskua odottamassa.
"Kun Ukko iski toisen kerran ja taas valkasi koivikkokummun, oli puolet vielä polvillansa, toiset puolet makasi maassa.
"Outo oli tämä yö, yhä oudommat sen tapahtumat.
"Kolmannen kerran kun Ukko iski, näkyi kummulla tyttönen yksin, muut kaikki lepäsi maassa.
"Tämä jälelle jäänyt oli pulmu Päivilästä, Auli nuori armahinen.
"Tuo, tuolla koivun kupeella, verinen tappara kädessä, oli Ilari poika, vaan ilo on nyt kaukana hänestä.
"Auli paljasti povensa. 'Iske tuohon', sanoi.
"Silloin Ilari nuori vapisi kuin haavan lehti, veitsensä viskasi veteen.
"Lankesi myös polvillensa, tempasi tytön syliinsä, sanoi sitten kullallensa: 'Älä, kulta, minua kammo, vaikka on veressä kourat, hurmehessa käsivarret. Auli armas, mesimarja, en minä sinua iske, en sinä ilmoisna ikänä! Tappakoon meidät taivahinen, iskeköön ylijumala!' Nämät sanat sanottuansa itkuksi Ilari otti. Auli alkoi sanella: 'Älä itke, Ilarinen! Älä itke ja valita; vielä mekin tänä yönä juomme häitä Tuonelassa.'