Eihän tämmöisenä surma-yönä mieli teekään lähteä tulen äärestä vesakoita kaalelemaan. —
"Suojeleeko tuo Pajarin tytär aina kaikkia?" kysyin Pekalta. —
"Suojelee ja lohduttelee kaikkia viattomasti kärsiviä, jotka vaan joutuvat hänen suojelusalalleen. Olkoonpa, kerron alusta alkaen koko Pajarin jutun", tuumasi Pekka.
"Vanha Pajari, näette, tuo kuuluisa ihmisten kurittaja, joka tällä mäellä ennen asui, oli ilkitekoihinsa ja rikoksiinsa niin paatunut, ett'ei hän enää välittänyt Jumalasta eikä esivallasta, eikä kansa mitenkään enää jaksanut kärsiä hänen orjuuttaan. Vihdoin läksivät miehet täältä Ruotsin kuninkaalle valittamaan Pajarin ilkitöistä ja kysyivät, miten hänen kanssansa oli meneteltävä. Kuningas antoi silloin lupakirjan miehille tappaa Pajari. Tästä tämä ei millänsäkään. Saatuansa tiedon kuninkaan kirjeestä, päätti hän sitä julistettaessa lähteä kirkkoon, siten vielä ylenkatsettaan osoittaaksensa. Valkoisella oriillaan ratsasti hän Herran huoneesen ja astui hevosineen päivineen ristikäytävälle, keskelle kirkkoa kuulutusta kuuntelemaan.
"Kuninkaallisen käskyn kuultua hyökkäsi kansa miehissä Pajaria vastaan. Tämä iski kannuksensa ratsunsa kylkeen; ori kiiti kuin nuoli kirkosta ulos. Täyttä laukkaa laski nyt Pajari Syrjäsalmelle päin, kohti Venäjän rajaa, jonka yli päästyänsä hän olisi ollut turvassa.
"Mutta koko kirkkoväki ajoi häntä perästä, huutaen kostoa sortajalle.
"Kun pakeneva Syrjäsalmelle ehti, oli siellä jo venhemiehiä häntä vastassa. Edessä tie suljettu, takana kostonvimmaiset talonpojat.
"Pajari poikkesi tieltä syrjään, pakoitti hevosensa veteen, ja uimalla vielä hetkeksi pelastui hän hevosinensa saareen. Siihen kuitenkin venhemiehet, jotka olivat olleet vesillä vartioimassa, hänet heti kiersivät.
"Niin oli vihdoin vanha pahantekiä joutunut koston kynsiin.
"Vaikka saari oli pieni, koetti Pajari vieläkin henkeänsä pelastaa; piiloutui kiven alle, vaan ei tämäkään keino auttanut.