Vankilassa pantiin toimeen siis seuraavat uudistukset:
1) Vangin sallittiin kohdata kopissa toista vankia, ja näin tuli ratkaistuksi kauvan aikaa järjestyksessä ollut kysymys — saada auttaa sairasta toveria kun tämä mitä kipeimmin apua tarvitsi. Mutta kuinka myöhään tämä lupa tulikaan! Sitä ennen oli jo ehtinyt kuolla neljätoista henkeä, paitsi itsemurhaajia ja teloitettuja — ja kaikki he saivat avuttomina kitua kopissaan ja lähteä maailmasta ilman ystävän lohduttavaa sanaa, ilman toverin auttavaa kättä. Mutta oli nytkin avuntarvitsijoita, jotka eivät jaksaneet kävelylle lähteä ja siis kipeästi toverin seuraa kaipasivat.
2) Laitettiin työhuoneita, joissa aina kaksi vankia kerrallaan työskenteli pari kolme tuntia päivässä. Ensin oli päätetty ettei tätä etua tehtäisi yleiseksi, mutta Hangart ei semmoiseen suostunut, se kun olisi tehnyt tyhjäksi koko hänen suunnittelunsa. Nuo "rajoitukset" ja "rangaistukset" olivat tulleet jo niin vihatuiksi, etteivät vangit niihin enää millään tapaa ottaneet taipuakseen, ja jos taas olisi oltu pakotettu yhteisiin lakkoihin, olisi välit ennalleen kärjistyneet.
3) Moitittuamme liian vanhoiksi luettavaksemme annettuja kirjoja, luvattiin, että itse saisimme laittaa luettelon, mitä tahtoisimme lukea. Muutaman kerran laadimmekin kirjaluettelon, mutta harvoin sittenkin pyytämiämme kirjoja saimme. Muuten ei nyt kirjojen valinnan suhteen enää oltu niin turhan arkoja, mutta sen sijaan näkyi, että oltiin kokonaan välinpitämättömiä montako kirjaa kulloinkin lähetettiin. Niinpä, esim. lähetettiin kaksi kertaa Salvojevin teoksia, kaksi kertaa Schlosserin j.n.e.; melkein neljäsosa kirjalähetyksestä sisälsi samoja teoksia; lähettäjät eivät siis välittäneet ottaa selkoa, mitä kirjoja meillä jo ennestään oli. Nyt jo saimme kaunokirjallistakin, vaan ei vieläkään aikakauskirjoja. Meidän onneksemme tapahtui niin, että saimme toista tietä semmoisiakin kirjoja, joita viranomaiset pitivät meille kiellettynä hedelmänä. Kaupungin virkamiehet olivat saaneet luvan sidottaa kirjansa vankilan kirjansitomoissa. Tätä työtä karttuikin niin paljon, että työ tehtiin kaikille pakolliseksi. Tosin sidottavat kirjat olivat enimmäkseen ala-arvoista, suurimmaksi osaksi arvotonta hengellistä sisältöä, unikirjoja, tusinaromaaneja; joskus sattui arvokkaita aikakauskirjoja, kuten "Vestnik jevropy" ja "Severny Vestnik", joskin jotenkin vanhentuneita. Uudempia aikakauskirjoja olivat ulkomaalaiset — ranskalaiset ja englantilaiset, mutta jotenkin tyhjäsisältöisiä. Joskus saimme "Nivan" ja muutamia ammattilehtiä, esim. "Hosjain", "Vratsh", "Feldsher".
4) Ruokajärjestystä parannettiin. Jo edeltäkäsin ripustettiin seinälle päivällisruokalista, ja kohta saimme luvan itse määrätä, mitä päivälliseksi tahdoimme. Samoin saimme itse järjestää kävelymme, s.o. mihin aikaan ja kenenkä seurassa tahdoimme kulloinkin kävellä; tällöin tavallisesti valitsimme toveriksemme työkumppalimme.
Ruoan parantamiseen vaikutti suureksi osaksi sekin, että nyt saimme vähitellen käytettäväksemme työllämme ansaitut rahat, joita linnassa olo-ajallamme lienee karttunut parin sadan ruplan vaiheilla. Maksun saimme sorvaustöistä, ja kaikki Pähkinälinnan sorvatut aidat ovatkin meidän aikaista työtä. Kasarmeihin valmistettiin pieniä kaappeja ja muita pienempiä esineitä; kouluihin teimme maksutta luokkatauluja, kirjatelineitä j.m.s. Nyt saimme myöskin poliisidepartementin määräämät viisikymmentä ruplaa kuukaudessa raaka-aineksien hankkimiseksi mielemme mukaan. Tätä käyttivät naisvangit hyväkseen ja kutoivat tarvitseville tovereille villapaitoja y.m. Tähän saakka jaetun valmiin teen sijaan annettiin jokaiselle yksi rupla kaksikymmentäviisi kopekkaa kuukaudessa, joten ne, jotka eivät juoneet teetä, saattoivat ostaa kahvia tai maitoa; sokerin asemesta ostivat jotkut karamelleja. Leipää varten oli määrätty viisi kopekkaa päivälle, ken ei koko määrää jaksanut syödä, sai säästöt käyttää maidon, juuston, kalan j.m.s. ostamiseen. Melkoisen lisän ruokalajeihimme saimme kasvitarhasta, joten sen viljelemisestä oli sekä hupia että hyötyä.
5) Emme olleet tähän saakka saaneet juuri mitään kuulla kotiin jääneistä omaisistamme, nyt aloimme saada poliisidepartementille sukulaistemme lähettämiä kysymyksiä olostamme. Kysymykset olivat nähtävästi jo kauvan sitten lähetetyt, mutta jäivät meille saattamatta. Tiedot sukulaisistamme olivat poliisidepartementissa uudestaan kirjoitetut, tavallisesti hyvin lyhyeen muotoon: olemme elossa, terveenä, elämme niin ja niin ja pyydämme vastausta. Me, tietysti, vastasimmekin; tämän saimme tehdä kerran tai kahdesti vuodessa.
Useat meistä saivat ikäviä uutisia: keneltä oli näinä kuluneina vuosina kuollut vaimo, keneltä lapsi… Mutta ennen pitkää alkoi moinen kaavamaisuus kyllästyttää, eipä ollut varma, josko tiedustelut todellakin olivat omaisiltamme. Tiedustelimme kirjeissämme omaisiltamme heidän entisistä taudeistaan, mutta niihin tiedusteluihin emme koskaan vastausta saaneet. Joskus saimme omaisiltamme nimikortin tai valokuvan, mutta sen vain hyvin harvoissa poikkeustapauksissa, — luultavasti omaisemme eivät luottaneet siihen, että kirjeensä meille joutuvat.
6) Saimme luvan toisinaan kokoontua yhteen, näitä kokouksia nimitimme "klubeiksi". Yläpuoli, noin kolmas osa, kävelypaikkojemme aidoista, joissa tähän saakka oli vain pieniä ikkunoita, varustettiin nyt rautaristikoilla, aidan viereen laitettiin puupenkit, ja nyt saattoi aitauksesta nähdä kaikki pihalla kävelevät vangit. Nyt saatoimme keskustella kaikkien kävelyllä olevien toverien kera, myöhemmin panimme toimeen yhteisiä luentoja. Syystä, kun yhteiskunnallisia asioita käsittelevää kirjallisuutta ei meillä ollenkaan ollut, koskettelivat luennot pääasiallisesti luonnontieteellistä alaa, ja saatuamme jotenkin kunnollisen, noin kolmesataa kertaa suurentavan mikroskopin muuttuivat luennot varsin huvittaviksi. Tovereittemme joukossa oli eteviä luonnonoppineita ja he varsin mielellään jakoivat tietojansa fysiologiassa, mineralogiassa, zoologiassa, anatomiassa, botanikissa y.m. Usein luennoitsija valaisi esitelmäänsä omavalmistamillaan hyvin näppärillä havaintoesineillä.
Myöhemmin saimme ulkomaalaisia tilastollisia vuosikirjoja, poliisidepartementti lähetti "Raha-asiain tiedonantoja", ja näiden avulla tehtiin tilastolaskuja. Muutamat käsittelivät historiallis-filosofisia aineita. Luennoitsija esitti aineestaan alustuksen, jonka johdosta sitten keskusteltiin. Useasti oli keskustelun aiheenamme arvioimiset tulevaisuudestamme… Luentojen väliaikoina pantiin toimeen oikeita perhejuhlia. Viidenteen aituukseen asetettiin pöytä, sille teetä, kotitekosia namusia, jotka herättivät naurua santarmeissa, he kun eivät osanneet pitää syötävänä lampun päällä valmistettuja herkkuja; kuuluipa usein lauluakin. Vankilan päällystö ei tahtonut alussa moisia kestejämme sallia, mutta sittemmin ei ollut siitä sen enempää välittävänään. Vartijat olivat kumminkin edelleenkin valppaina ja tähystyspaikoiltaan pitivät toimiamme silmällä.