Viereisissä kopeissa olijat, kuultuaan toveriansa pieksettävän, ilmaisivat vastalauseensa, — he itsekin joutuivat saman kohtalon alaisiksi. Tällöin nousi selittämätöin mellakka, kuului huutoa, kolinaa, kaatumisia ja kapula suussa makaavien korinaa. Mellakka kuului vankilan kaikkiin komeroihin. Tämän välttämiseksi sittemmin vietiin syylliset vanhaan vankilaan, pistettiin karsseriin ja siellä vartijat vihansa onnettomien yli purkivat.
Eräs tovereistamme kertoi mitenkä kerran varsin mitättömästä syystä vankilan päällikkö hyökkäsi hänen koppiinsa ja sähisten vihasta huusi: "rosvo, lurjus, minä sinut opetan!" Tähän vastasi toverimme: "barbaari". Silloin hyökkäsivät santarmit hänen päällensä, sitoivat hänet ja sidottuna pieksivät veriin. Kun hän sitten vaati lääkärin tutkimaan vammoja, sanoi lääkäri: "vastarintaa tehdessä sai pieniä vammoja".
Kun kerran oikeusministerin apulaisen Orshevskin ollessa tarkastuksilla, ilmoitimme hänelle näistä pieksämisistä, vastasi hän: "se ei ole totta, sillä vartijat sanovat ettei ketään ole piesty".
Taistelumme vankilan hallintoa vastaan oli hyvin vaikeata. Useimmat vangeista olivat käyneet kokonaan voimattomiksi — pakkotyön ja linnan ulkovarustuksissa istumisen kauhut olivat vieneet heiltä kaiken tarmon; he odottivat vielä helpompia päiviä. Kokemattomat luulivat, ettei moista helvetin piinaa saata kestää kuin vuosi tai pari, jonka tähden päättivät kaikin voiminsa kestää kärsimykset. Kokeneet sitävastoin tiesivät, ettei vuodeksi tai pariksi olisi vankeja ulkovarustuksista tänne tuotukaan; he tiesivät myöskin, etteivät mitkään lait vaadi tämmöistä petomaista julmuutta vankeja kohtaan, vaan että se on vain viranomaisten mielivaltaisuutta, jota vastaan on taisteltava.
Entäs tulokset?
Kolme kuukautta oltuaan Pähkinälinnassa päätti Minakov syyskuussa v. 1884 nälkälakolla pakottaa myöntämään hänelle kirjoja sekä saada nähdä tovereita. Kun voimansa heikkenivät ja häntä koetettiin väkisten syöttää, löi hän lääkäriä korvalle ja vaati, että hänet mestattaisiin, niinkuin ohjesäännöissä "väkivallasta päällystöä kohtaan" rangaistukseksi määrättiin.
Muutaman päivän kuluttua vietiin hänet oikeuteen ja luettiin kuoleman rangaistus. Häntä kehoitettiin kirjoittamaan armonanomus, mutta hän ei huolinut sitä tehdä. Mestauspäivänä pyysi hän saada kirjoittaa sukulaisilleen, mutta se häneltä kiellettiin. Aamusella kuului käytävässä sotilasvartion tasaista astuntaa. Kopeissa vallitsi kuolon hiljaisuus, kukin odotti mitä oli tuleva. Minakovin koppiin astui useita henkilöitä; vankilan päällikön ääni kuului: "nuttua ei huoli pukea, hatun saa ottaa". Sen jälkeen kuului Minakovin ääni: "hyvästi, veljet, — minut viedään ammuttavaksi!" Muutaman minuutin kuluttua kuului isolta pihalta yhteislaukaus… Se oli Minakovin kärsimysten loppu!…
Muutaman päivän kuluttua poistettiin kaikista kopeista venttiilit ja säpit ikkunoista. — Klimenko oli hirttäytynyt ikkunan säppiin.
Kahden viikon kuluttua, ensimmäisenä joulupäivänä, häiriintyi taas vankilamme tavallinen hiljaisuus: kuului metallisen lautasen helinää, sitten jalkojen kopinaa, kaatumista ja Myshkinin huuto: "mestatkaa minut … älkää lyökö, mestatkaa!" Jähmetyimme kauhusta, emme uskoneet korviamme emmekä tietäneet asiaa, sillä vain yksin Myshkinin naapuri tiesi hänen tahallaan tehneen väkivaltaisuutta vartijalle ja niin vaatien kuoleman rangaistusta itselleen, kääntääkseen siten asianomaisten huomion tapahtumiin Pähkinälinnassa.
Kolmen viikon kuluttua tuomittiin Myshkin kuolemaan ja tuomio pantiin kohta täytäntöön.