Oi, vaikka kultasiivilläsi
Sä lapsiani viehätä;
Ja lennä hiljaan, ystävä,
Kuin näyttäisit jo väsyväsi;
Kukalta lennä kukalle,
Sua salli heidän tavoitella,
Näin koeta heitä ohjaella
Mun vankilani ovelle.
Ja suojanansa äiti hellä,
Mä uskon, seuraa lapsiaan;
Sä huojentele kulkuaan
Sun ilollasi hilpeällä.
Mull' lohdutus on viimeinen:
He mua vielä rakastavi,
Ja vahdit ehkä taivuttavi
Rukous pienten orpojen…
Aukeevat rautakahleheni, —
Taas vaimon, lapset, taivahan,
Ja metsät, vuoret kotimaan
Saan uudestansa nähdäkseni…
Se mikä?… Kahle kalisi;
Jo haihtuu kuva mieleiseni,
Lennähti kultaperhoseni —
Oi kuule!… Pois jo lensikin!
… Mutta jatkanpa kertomusta.
Nyt muistellessa niitä aikoja ihmettelen sitä, kuinka innokkaasti silloin taistelimmekaan saadaksemme luvan tavata toisiamme, vaikkei sitä lupaa suotukaan kuin kahdesti viikossa ja silloinkin vain puoli tuntia kerrallaan! Saattaako tätä lupaa pitää helpoituksena yksinäisessä kopissa istujalle? Siihen ei ole muuta kuin yksi vastaus: epäilemättä. Kuulla joskus ystävällistä puhetta, nähdä ihmistä joka sinut ymmärtää, saada vaihtaa ajatuksia, tunteita — se on arvaamattomasta merkityksestä. Naputteleminen onkin vain olenkorsi, johon epätoivoinen tarttuu saadakseen edes jotain lohdutusta, mutta vuosimääriksi ei se lohdutus riittäisi ihmistä ihmisenä pitämään.
Vankilan virkailijat koettivat tätäkin käyttää tarkoituksiinsa ja sallivat alussa vain niiden tavata toisiansa, jotka virkailijain mielestä käyttäytyivät hyvin. Mutta tämä ei heille onnistunut. Vangit kieltäytyivät semmoisista kahden keskisistä kävelyistä, sanoivat että "on siveellisesti väärin kylläisen oleskella nälkäisten keskuudessa". Virkailijat kiukuttelivat, mutta yksimielisyytemme pelotti heitä ja vielä suuremmasti sitä teki kuolevaisuuden suuri lisääntyminen, — sehän oli vastaansanomaton todistus siitä, millaisessa tilassa vankeja Pähkinälinnassa pidettiin.
Tähän aikaan kuoli Isajev keuhkotautiin; kuollessaan hän vaikeroi kovasti sekä sai ankaran nikotuksen ja lienee kuollut tunnottomassa tilassa. Pian sen jälkeen kuoli hänen naapurinsa Ivanov. Tämän kuolintaudista emme saaneet selvää; vähää ennen kuolemaansa hän naputtelemalla sanoi naapureilleen hyvästit.
Saadessamme kävelyllä kohdata toisiamme tutustuimme oloihin vankilan eristetyissä osastoissa. Mutta kun taas ei enää päästetty toisiamme näkemään, alkoi naputteleminen, vieläpä siinä määrin, että vaihdettiin ajatuksia käytävän toisella puolella olevien koppien asukasten kanssa. Vankilan päällikkö ei nyt niin raa'alla tavalla naputtelijoita kohdellut, vaikkakin entistä suuremmalla tarmolla koetti eristysjärjestystään toimeenpanna. Tässä tarkoituksessa vietiin useita vankeja vanhaan vankilaan ja pidettiin siellä kuusi kuukautta vanhassa, kosteassa rakennuksessa, vaikka heidän joukossaan oli useita sairaitakin. Sinne saatettaissa tyrkittiin ja mukiloitiin vankeja, vaikkapa nämät eivät mitään vastarintaa tehneet. Useat uuteen vankilaan jätetyistä vaativat silloin myöskin päästä vanhaan vankilaan, he kun eivät tahtoneet jättää tovereitansa.
Vanhassa vankilassa säilytetty Gratshevski ilmoitti nyt tovereillensa, ettei hän enää jaksa kestää kidutusta vaan on hän päättänyt lyödä lääkäriä tullaksensa siitä syystä mestatuksi. Tällaisissa tapauksissa tuli aina lääkärin osalle ottaa lyönnit vastaan, sillä vankilan päällikkö piilotteli aina santarmin selän taa; häntä vastaan ei voitu mitään heittääkään, sillä Myshkinin jutun jälkeen ei enää jätetty koppeihin yhtään astiata.
Ennen pitkää Gratshevski pani uhkauksensa täytäntöön ja vaati, että hänet mestattaisiin. Viranomaiset joutuivat neuvottomiksi, mutta päättivät pitää asian salassa. Linnoituksen päällikkö ilmoitti, ettei mielipuolia tuomita. Tähän vastasi Gratshevski, että jos häntä ei mestata, niin päättää hän itse päivänsä. Hänet pantiin vanhan vankilan erikoiseen koppiin ja lisättiin vartijoita. Kahden viikon ajalla kuulivat naapurit hänen joka päivä puhuvan santarmien kanssa ja vaativan mestausta, mutta kun hän puheli rauhallisesti, eivät vartijansa luulleet hänen uhkauksillaan totta tarkoittavan. Ettei toiset vangit kuulisi hänen puhettansa, muutettiin hänet kokonaan eristettyyn koppiin.