H. Wilhelm. Vain panettelioita, lurjus! Enkö minä yöllä tavannut sinut lammasta tappamassa.
Antti. Minun kaulani päälle, isäntä! se tapahtui sentähden ettei se kuolisi.
H. Wilhelm. Tappaa lampaita etteivät ne kuolisi?
Antti. Niin, kapiin, nimittäin; sillä elkää suuttuko, jos ne kuolisivat pahaan tautiin, niin ne eivät kelpaisi kellekään, ja sentähden ne täytyy tappaa ennen kuin ehtivät kuolla.
H. Wilhelm. Ehtivätkö kuolla? petturi! Lampaat joiden villasta minä teen engelskan verkaa, mistä maksetaan viisi markkaa kyynärä. Suoria tästä lurjus! satakaksikymmentä lammasta yhdessä kuukaudessa!
Antti. Ne olisivat pilanneet kaikki muutki, minä vannon sen kaulani…
H. Wilhelm. Saathan sen huomena nähdä tuomarin edessä.
Antti. Voi hyvä isäntä, tyytykää nyt siihen että olette minut tappaneet, niin kuin näette, ja sopikaamme pois, jos lystäätte.
H. Wilhelm. Minä lystään nähdä sinut hirtettynä. (Mennen pois) kuulit sinä sen?
Antti. Taivas suokaan teille paljon iloa.