— Unohdin aivan, ettet sinä tiedä siitä mitään. Joe kokoaa rahoja ostaakseen sokealle Polly-siskolleen korkokirjaimilla painetun kirjan. Antaisin hänelle mielelläni rahat, mutta miss Long sanoo, että on parempi antaa hänen itse ansaita ne, ja että Pollykin pitää siitä enemmän. Annas kun lasken, paljonko hänellä on. Kaksi ja yhdeksän penceä ynnä kuusi penceä on kolme shillinkiä ja… mutta pieni laskumestari mietti niin kauan, että Alicen täytyi auttaa häntä ja sanoa, että se oli kolme shillinkiä ja kolme penceä ynnä siihen yksi pence, on kolme — ja neljä penceä.
— Eikö sinustakin se ole jo tarpeeksi, kysyi Ruth.
Mutta Alice ei sitä tiennyt, ja hän oli iloinen päästessään puhumaan näyttelystä.
— Ensi kesänä sinä saat oman puutarhan, Ruth, silloin on ehkä sinullakin jotain näytettävää. Minulla ei ole tänä vuonna muuta, kuin yksi fuchsia, jonka eräs tyttö antoi, ja Annie Milner saa vähän hedelmiä eräältä läheltä asuvalta tädiltä.
Ja Alice pakinoi muistamatta alkaakaan pukeutumista. Ruth oli jo valmiina ja riensi puutarhan portille. Mutta voi! Joe ei ollutkaan siellä! Pettyneenä aikoi hän palata takaisin, mutta huomasi samassa hänet siinä luuta kourassa. Iloisena pysähtyi Ruth, antoi pennyn hänelle ja kysyi, kuinka Polly voi, ja juoksi sitten kertomaan Alicelle, että hän oli antanut sen Joelle, ja että tämä lakasi katua. Hän muisti kuitenkin, että miss Long oli pyytänyt hänen kysymään Joelin asuntoa. Se oli pian tehty, ja jälellä olevan ajan ennen aamiaista luki Ruth penny-taulua, minkä hän oli huomannut huonosti osaavansa. Kukkaisnäyttelyn kunniaksi oli päivä aiottu pitää puolittain lupapäivänä, mutta ilma oli niin kaunis, ettei aamukävelyä voitu jättää. Ruth seurasi miss Longia. Mutta pahasti hän hämmästyi, kun huomasi Joelin lakaiseman käytävän olevan yhtä likaisen, kuin ennenkin.
— Annoitko hänelle pennyn ennen, kun hän oli tehnyt työn, rakas lapsi?
— Kyllä, mutta hänellä oli luuta kädessä ja piti juuri alkaa.
— Pelkään, ettei hän ole rehellinen poika, sanoi miss Long, ja Ruth tunsi olevansa valmis heti hylkäämään hänet. — Se oli rumasti tehty, sanoi hän, — ottaa ensin rahat eikä teekään työtä. Mutta miss Long ymmärsi hyvin, ettei isän huono esimerkki voinut pojassa synnyttää erityisen tarkkaa käsitystä rehellisyydestä. — Meidän täytyy puhua hänelle siitä, Ruth, sanoi hän. — Ainoa keino on antaa hänen huomenna lakaista ilman maksua.
Ja tämä oli syynä siihen, että hän illalla tarjotessaan hedelmiä muutamille rouville, jotka olivat pieniä ystäviä huvittaakseen tulleet näyttelyyn, tuli ajatelleeksi, ettei Polly koskaan saanut maistaa sellaisia, ja että hän sitten päätti kätkeä kaksi kauneinta omenaa lähettääkseen ne Joen mukana Pollylle seuraavana päivänä. Mutta vaikka Alicen kertomus tästä asiasta olikin osaksi oikea, oli se lisäys, että ne annettiin salaa, syntynyt Jane Hardingin mielikuvituksessa. Hänen oli määrä tavata Joea aamusella ja sanoa että miss Long tahtoi puhutella häntä, ja hän oli vienyt omenat peittelemättä kädessään, ajattelematta edes, että häntä vartioitiin.
Sillä aikaa kun Joe saa miss Longilta toria ja ankaroita ohjeita totuuden ja rehellisyyden noudattamiseen ja samalla lupauksen, että hän tulee katsomaan Pollya, kurkistamme me hiukan kouluhuoneeseen.