— Tahdon puhua kanssasi hiukan, Ruth.
Ihmetellen lapsi katseli häntä vastaamatta, ja hän jatkoi:
— Ajattelitko ennen, kun kätkit ne omenat eilen?
— En.
— Oletko jälkeenpäin ajatellut sitä?
— En sen jälkeen, kun annoin ne Joelle, paitsi kerran luulen ajatelleeni, mahtoiko Polly pitää niistä, ja antoiko hän Joelle.
— Ajatelkaamme nyt yhdessä, rakas lapsi, sitä — miksi suutuit Joelle eilisaamuna.
— Hän hän otti pennyn eikä tehnyt työtä kunnollisesti.
— Siis siksi, että hän otti, mikä ei ollut hänen omaansa. Kenen ne omenat olivat, jotka annoit hänelle eilen?
Ruth nousi hitaasti, ikäänkuin nähdäkseen miss Longin kasvot, hänen kasvojensa ilme osoitti hämmennystä, mutta äkkiä selkeni se, ja silmänräpäyksessä kätki hän epätoivoisesti nyyhkien päänsä miss Longin syliin.