Ruthin mielestä se oli pitkä aika.
— Se kuluu pian, ja minä olisin iloinen, jos sinä silloin voisit tulla hoitamaan talouttani, Ruth. Eikös se olisi ihanaa? Annas kun lasken, kuinka vanha silloin olet.
— Kuudentoista vuoden. — Olen silloin ollut koulussa niin monta vuotta, että luulen voivani lopettaa.
— Sepä hyvä! Jollei minusta olisi vastenmielistä niin kaukaisten suunnitelmien teko, pitäisin päätettynä, että sinä olet minun pieni taloudenhoitajattareni, ja me olisimme niin onnellisia, Ruth.
Ruth huokasi ajatellessaan vuosia, jotka vielä olivat kulumatta.
— Duncan — sanoi hän äkkiä — minä lupasin Tedille, että kysyisin sinulta, tahtoisitko lukea hänen kanssaan puolituntisen päivässä siihen asti, kun matkustamme.
— Miksi toivot hänen olevan niin ahkeraa?
Hän kertoi keskustelustaan Tedin kanssa niin paljon, kuin oli asian ymmärtämiseksi tarpeellista, ja unohtaen Valterin läsnäolon puhui hän kovemmin, kuin ennen, ja Duncanin sijaan vastasi Valter:
— Minä häpeän, Ruth, että jotain toista pyydetään sitä tekemään. — Duncan, sinun täytyy jättää se minun huolekseni; Ruth on muistuttanut minulle velvollisuuksiani, jotka minun täytyy itse täyttää.
— En luule sinun täytyvän. Työskentelet koko lukukauden, ja lupa-aika on sinulle välttämätöin, kun minä sen sijaan olen kauan ollut aivan laiska, joten on hyödyllistä muistella unehtuneita asioita.