Naurava naama näkyi avonaisesta akkunasta.
— Kuulkaas, kuulkaas! Enpä uskonut saavani sitä kunniaa, että kaksi valistunutta henkilöä suorastaan riitelee kunniasta tulla minun opettajakseni. Vakuutan olevani teille molemmille hyvin kiitollinen!
— Mitä sinä täällä teet? Ei sinun pitänyt mitään kuulla — sanoi
Duncan nauraen.
— Tulin juuri parhaaseen aikaan kuullakseni Valterin puheen, joka oli niin kaunis, hyvin järjestetty ja niin mieltä ylentävä, ettet varmaankaan olisi sallinut minun häntä keskeyttää. Eikö olisi mielestäsi paras heittää arpaa, Duncan, ettei kateutta syntyisi?
He nauroivat, mutta Ruth otti kaksi paperinkaistaletta ja sanoi: — kas tässä — vetäkää nyt rehellisesti. — Duncan sai pitemmän. Ted hyppäsi akkunasta sisään, asettui kaunopuhujan asentoon ja saneli mahtavalla äänenpainolla:
— Master Leigh! Samalla kun onnittelemme teitä sen hyvin ansaitun ylennyksenne johdosta, minkä onni on teille suonut, emme voi olla lausumatta vilpitöntä osanottoamme sir Douglaalle! Mutta kun kohtalon jumalatar on sokea, kuten sananlasku sanoo, emmekä me tiedä miksi te, sir Valter, ette olisi onnellisimman ystävänne arvoinen — sanon onnellisemman, sillä eikö hän tällä hetkellä ole saavuttanut toivojensa päämäärää? — tässä tuli yskän kohtaus. — Hyvät naiset ja herrat! Meidän täytyy ikäväksemme huomata se kovin harmillinen seikka, että olemme alkaneet lauseen, joka kuten pelkäämme, ei koskaan saane loppua. Teidän luvallanne otamme vapauden alkaa uuden. Tahdomme sanoa, että meille erittäin mieluinen tehtävä on toisen kotiopettajan viran asettaminen erityiseksi armonosoitukseksi sir Valter Douglaalle, jonka me täten nimitämme meille itsellemme toiseksi opettajaksi. Hänen ja mr Leighin velvollisuudet täytetään sillä tavalla, jonka me kypsyneen harkitsemisen jälkeen, eli toisin sanoen nukahdettuamme ensin, katsomme sopivimmaksi. — Puhuja katosi samaa tietä, kuin oli tullutkin.
Seurauksena näistä oli Tedin jokapäiväinen sulkeutuminen huoneeseensa noin tunnin ajaksi. Eikä hän tahtonut päästää sinne virkaan vihkimiänsä opettajia. Hän sanoi sallivansa heille erikoisoikeuden tutkia häntä viimeisenä päivänä arvellen, että heille siinä toimessa oli aivan tarpeeksi työtä. Kun määräpäivä tuli, hämmästyivät he vallan sitä tietomäärää, minkä hän niin lyhyessä ajassa oli ehtinyt hankkia. Ted oli myöskin tullut siihen vakaumukseen ettei työ ollut niinkään "hirveä kuorma", kuin hän oli luullut.
Viimeinen viikko kului Ruthin mielestä aivan kuin siivillä. Ne päivät olivat hänelle erityisesti hauskoja, sillä hän sai nyt mielestään olla niin paljon veljensä seurassa ja hän huomasi hänen luonteessaan aina enemmän ihailtavia ja rakastettavia puolia. Hän olisi ollut hyvin iloinen tietäessään hänen aina etsivän taivaallista mestaria. Hän ei ollut, kunnioituksesta vanhempaa veljeä kohtaan uskaltanut puhua hänen kanssaan pyhistä asioista muuta kuin sen kerran valkoisella veräjällä, jolloin hän vaihtoi puheen aihetta. Hänen mielestään tuntui eron välttämättömyys joskus katkeralta, mutta hänellä ei ollut tapana kuluttaa aikaa ja voimia turhaan valitukseen, vaikka eronhetken pikainen lähestyminen antoi hänen kasvoilleen ja käytökselleen vakavan ja melkein surullisen leiman.
Lähtöpäivän edellinen ilta tuli. Piti tulla yleiset erojaiset, sillä samana päivänä matkustivat Valter ja Ted kouluun.
Oli kaunis kesä-ilta, ja vaikka ystävällinen lady Douglas oli huomisten puuhien takia käskenyt kaikkien mennä aikaisin levolle, jäi Duncan vierashuoneeseen. Ruth tuli myöskin sinne hakemaan erästä kirjaa, kuten hän sanoi. Mutta Duncan avasi akkunaluukut nähdäkseen minkälainen yö oli ja istui matalalle ikkunalaudalle Ruthin ollessa polvillaan hänen vieressään.