— Hän on hyvin alakuloinen, neiti, hyvin alakuloinen, mutta kuinka voisi muuten ollakaan — tyttö-raukka. Hän tulee iloiseksi nähdessään teidät ja miss Leighin.
— Menemme siis! Hyvää yötä, Debby! Näytät väsyneeltä; tämä on pitkä kävelymatka sinulle.
Tuvan ovi oli lukossa. Miss Long naputti ja kysyi: — saammeko tulla? — Vastaukseksi avasi Polly sen äkkiä ja otti heidät vastaan iloisempana, kuin ha olivat odottaneet.
Hän oli ollut Joen kanssa kaupungissa saamassa tietoja tutkimuksesta, ja kertoi nyt miss Longille kaikki erikoisseikat. Isä-raukka oli todistettu syylliseksi ja tuomittu kolmeksi vuodeksi vankeuteen. Se oli ollut kauhea isku Joelle, sillä tämä oli pitänyt isän syyttömänä. Polly sanoi, ettei hän ollut koskaan nähnyt isää niin nöyränä ja huomaavaisena, kuin nyt jättäessään hänet Joen huostaan. He olivat palanneet sieltä raskain mielin — Joe erittäin oli alakuloinen. Ja vaikka Polly hänen takiansa koetti pysytellä pystyssä, huomasi miss Long, että hän näytti kovin sairaalta ja väsyneeltä. Hän koetti kaikin keinoin lohduttaa häntä ja lupasi säännöllistä työtä Joelle.
— Missä hän nyt on? — kysyi Ruth.
— Hän meni kuulemaan, olisiko puutarhurilla työtä hänelle.
He tulivat iloisiksi kuulleessaan, että hän taas tahtoi ryhtyä työhön. Ja Pollylle oli suuri huojennus se, että miss Long antoi hänelle säännöllistä työtä, sillä silloin ei tarvitseisi pelätä laiskuutta seuraavia kiusauksia.
Miss Long meni erään samassa kujassa asuvan sairaan naisen luo ja jätti
Ruthin siksi aikaa Pollyn seuraan.
Molemmat olivat vaiti. Hetken perästä huomautti sokea tyttö jotain päivän ihanuudesta.
— Oletko ollut ulkona? — kysyi Ruth.