— Varmaankin! Koeta nyt palkita hänelle Pollyn kadottaminen, ja ennen kaikkia, Joe, älä häntä halveksi. Hän on kuitenkin sinun isäsi, jota sinun tulee rakastaa.
— Kunnioittamaan käsketään myös, miss Ruth!
— Niin, nyt olet siihen velvollinen enemmän kuin koskaan ennen. Muista tuhlaajapoikaa, Joe!
— Minä koetan, miss Ruth.
— Niin, Jumala auttakoon sinua! Huomenna olisit tullut lasketuksi ripille, mutta —
— Polly toivoo, että se tapahtuisi kaikista huolimatta — ja jos hän kuolee yöllä, niin menen, miss Ruth.
— Ja isäsi tulee katsomaan ja Polly näkee ehkä myös, niin — ja sitte te menette kahden kotiin ja alatte uutta elämää.
— Luulen, että lähdemme Austraaliaan, miss — isä tulee nyt.
Joen piti mennä hakemaan pappia. Polly tahtoi nauttia herranehtoollista ensimäisen ja viimeisen kerran maallisen isänsä kanssa.
Tunnin kuluttua saivat Ruth ja Joe olla läsnä jumalanpalveluksessa, joka oli heille uutta. Vakavina katselivat he kuolevaa tyttöä, joka kovalla äänellä säesti papin sanoja: — Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa ja maassa rauha, ihmisille mielisuosio! Yhtäkkiä tuli hiljaisuus. Pappikin lakkasi lukemasta. Kuului yksi ainoa huokaus; Pollyn henki oli jättänyt maallisen majansa, jatkaakseen toisessa maailmassa täällä alettua riemulaulua.