— Ei kukaan. Sehän onkin pahinta. Hän on toisinaan melkein päiväkaudet yksin kotona ja hapuilee ympäri huonetta. Tuskin voin olla itkemättä, Alice, nähdessäni hänet. Mutta hän on niin hyvä!

— Luulen, että kaikki köyhät ovat hyviä, etkö sinäkin luule, Ruth? Minä tunnen erään toisen köyhän, äitini vanhan hoitajan, Debyn, ja hän on niin hyvä, aivan varmaan ne kaikki ovat hyviä.

Mutta Ruth ei ollut aivan varma. Hän oli Joen puheiden ja omien havaintojensa perusteella tullut vakuutetuksi, että Pollyn isä oli kaikkea muuta, vaan ei hyvä. Hän ei kuitenkaan tahtonut sanoa siitä mitään, hän kertoi vaan kuulleensa kerran sanottavan, etteivät köyhät aina pääse taivaaseen sentähden, että he ovat köyhiä, eikä hänen mielestään köyhyys aina tee heitä hyviksi.

Hän kuvaili Alicelle useita yksityisseikkoja Pollyn aineellisesta asemasta: kuinka siellä oli vain kaksi eheätä kuppia hyllyllä, ja ettei hän luullut heillä olevan voita illalliseksi, että lattia oli niin epätasainen, että hän ihmetteli, kuinka Polly voi siinä liikkua kaatumatta, että puutarhassa oli vaan yksi laji rumia kukkia. Polly ei tietysti voinut tätä nähdä, mutta hän ihmetteli, ettei Joe välittänyt kauniimmasta. Ja sitten hän aikoi pyytää miss Longilta, että Joe seuraavana vuonna saisi ottaa osaa näyttelyyn ja puutarhurilta vähän siemeniä hänelle, se innostaisi häntä. Aamiaisen aikana käytti Ruth tilaisuutta hyväkseen esittääkseen asian miss Longille, joka puolestaan hyväksyi hänen suunnitelmansa. Mutta kun vihannekset olisivat Joelle hyödyllisempiä, sanoi hän, että oli varattava erityinen palkinto parhaasta vihanneskorista.

— Mutta kuka kilpailee hänen kanssaan — kysyi Alice, meillä ei ole vihanneksia.

— Ajattelen, että on koetettava saada useampia pieniä poikia ottamaan osaa kilpailuun. Sillä aikaa täytyy teidän vakuuttaa Joelle, että hänen puutarhanhoitotaitonsa tuottaa hänelle etua ja palkinnot ovat myös määrättävät.

Huomaamme, että Alice on jo pian voittanut ennakkoluulonsa Ruthin suhteen, ja he ovat tulleet hyviksi ystäviksi. Alice oli todellisuudessa sangen miellyttävä pikku tyttö mutta vaikka niin ei olisi ollutkaan, ei hän olisi voinut vastustaa Ruthin ystävällistä kohteliaisuutta ja avomielisyyttä, sillä yhdenikäistensä seurassa unohti hänkin vaiteliaisuutensa.

VIIDES LUKU.

Revitty ainevihko.

Ruth oli lopettanut varsinaisen päivätyönsä ja istuutunut mielipaikkaansa, avonaisen akkunan ääreen lukeakseen satukirjaa, jonka Alice oli lainannut hänelle. Mutta pian liitelivät hänen ajatuksensa kauas kotiin, Duncaniin, veljen kirjeisiin — viimeinen oli tullut viikko sitten. — Oli niin hauskaa saada häneltä kirjeitä, hän kertoi aina sitä mitä hän mieluimmin tahtoi tietää. Hän ajatteli, mahtoiko hän pitää häntä parempana tämän vuosipuoliskon perästä, ja hän muisti, että hän nyt juuri oli ollut koulussa kuukauden, ja että vajaan kolmen perästä hän taas saa olla hänen luonaan ja kertoa hänelle kaikki; ja hän nauroi melkein ääneen tätä ajatellessaan.