Hänen pieni ilmalinnansa hajosi kuullessaan nimeänsä lausuttavan. Eräs ylempi luokka palasi ranskan tunniltaan kovaäänisesti keskustellen.
— Noh, sehän vaan vahvistaa minun ajatustani, sanoi eräs kovalla äänellä. — Saatte olla varmat, että Ruth Leigh on syyllinen. Mutta minun mielestäni ei sinulla ole syytä välittää siitä, onneksi se vaan sinulle oli.
— Mitä tarkoitat?
— Niin, eikö se ole vapauttanut sinua ainakin kolmesta huonosta arvosanasta? Tiedäthän, että sinä siitä tavallisesti saat huonon, ja pari kolme sellaista tällä viikolla olisi tuntuvasti vähentänyt palkinnon saamisen mahdollisuutta — ja tiedäthän, että jos viikossa saa kaksitoista huonoa, menettää viisikymmentä hyvää.
— Siispä olet onnellinen tyttö, Jane! — sanoi toinen, — sinun pitäisi mielestäni kiittää Ruthia. — Ruth, Ruth, missä olet? Tule saamaan kiitollinen tunnustus miss Hardingille tekemästäsi palveluksesta.
— Minun mielestäni teette hyvin väärin, sanoi Lizzie välittäen, — että syytätte Ruthia edes kysymättä häneltä. Tule tänne Ruth!
Tyttönen tuli piilopaikastaan esille.
— Oletko repinyt lehden Janen ranskan vihosta? Kun menimme luokalle, oli hänen illalla kirjoittamansa aine siitä revitty. Sano minulle, Ruth, oletko tehnyt sen.
— En tiedä mitään Janen aineesta, en tiennyt, että hän oli kirjoittanutkaan mitään, vastasi hän varovaisesti.
— Älä kiertele nyt, sanoi eräs pitkä ja hoikka tyttö, — rehelliseen kysymykseen on annettava rehellinen vastaus; oletko tehnyt sen tai et?