— Näen, ettei sanojani uskota, enkä minä siis puhu mitään.
— Aivan oikein, sanoi ensimäinen tyttö, kääntyen toisiin, — olin varma, että hän on tehnyt sen. Ja sitäpaitsi, eikö se, mitä Annie sanoi, ole tarpeeksi todistusta, että hän juuri tänä aamuna oli kysynyt Janen kirjahyllyä. Mitäs siitä sanot, Ruth.
Mutta Ruth oli vaiti.
— Vastaa, Ruth, jos voit, sanoi Lizzie ystävällisesti. — Sano, mitä hait Janen hyllyltä?
Ei vastausta. Pienet huulet olivat päättäväisesti puristuneet yhteen.
— Antakaa sen nyt olla, sanoi Jane, — minä en siitä välitä.
— Mutta minä välitän, Jane, sanoi Lizzie, — ja olen pahoillani, ettei miss Long ole täällä ottamassa siitä selvää. — Ruth, minä en vieläkään voi uskoa, lisäsi hän kääntyen häneen.
— Etkö? Minä voin, sanoi eräs, — intohimoinen ja kostonhaluinen. Ne kuuluvat tavallisesti yhteen. Sinunkin, Lizzie, täytyy tunnustaa, ettei se ole mikään rakastettava luonne.
Lizzie teki vielä yrityksen. — Ruth, minulle sinä varmaan vastaat.
Ensi hetkellä näytti hän aikovan vastata, mutta äkkiä sulkeutuivat taas huulet, hän kääntyi ja meni hiljaa entiselle paikalleen akkunan viereen.