Ovelta kuului kovaa koputusta, ja ennenkuin Debby ehti sinne, ryntäsi sieltä Alice. Hänen takanansa näkyivät Ruthin vähän ujot kasvot. Alice riensi saamaan suutelon.
— Tämä on Ruth, hyvä Debby! Pyysin saada ottaa hänet mukaani tervehtimään sinua. Olisimme tulleet jo ennen, mutta kukaan ei ehtinyt saattamaan meitä. Miss Long seurasi meitä portille, ja hän tulee tunnin kuluttua meitä noutamaan. Tänään emme ehdi juomaan teetä.
Alicen puhellessa suuteli Debby pientä vierastaan ja asetti esille kaksi tuolia. Mutta Alice piti vanhan paikkansa, Debbyn polven mukavimpana. Sitten alkoi hänen väsymätön kielensä taasen:
— Ensiksikin, Debby, tulet sinä juomaan teetä meidän kanssamme lopettajaispäivän edellisenä iltana — juuri meidän kahden. Miss Long lähettää sinulle sellaisen tervehdyksen, ja minä toivon, että tulet, tulethan? Sano nyt!
— Miss Long on hyvin ystävällinen, ja minun tekisi kyllä mieleni, mutta ehkä ilma tulee siksi jo liian kylmäksi minulle, ja onhan lukukautta vielä paljon jälellä.
— Ei paljoa yli kuukauden, Debby. Sitä ennen emme ehkä saa sinua nähdä.
Debby lupasi tulla, jos voi.
— Meillä tulee olemaan hyvin hauskaa, sillä miss Long on luvannut kirjastohuoneensa meille siksi, ja toinen meistä saa tarjota teen. En tiedä kuinka voimme sopia siitä, kuka sen tekee.
— Minun mielestäni — sanoi Ruth ensikerran äänensä ilmaisten, — että
Alice voisi sen tehdä ensiksi, minä en ole koskaan sellaista tehnyt.
— Mutta ettekö pitäisi siitä, ystäväiseni?