Neuvolla ei ollut toivottua vaikutusta. — Alice toivoi edelleen, eikä muusta puhunutkaan.
Odotettu päivä tuli. Joulukuun ensimäisellä viikolla oli ilma niin kaunis, että mrs Burton voi täyttää pienten ystäväinsä toivomuksen. Hän arveli kuitenkin heidän tulevan hakemaan häntä, ja pani valkoisilla silkkinauhoilla varustetun päähineensä koriin odottaakseen kutsua. Silloin kuuli hän heikkoa naputusta ovelta ja pieni, vaalea pää kurkisti sisään ja sanoi hiljaisesti:
— Hyvä Debby, oletko valmis, tulin sinua katsomaan.
Debby huomasi ettei kaikki ollut oikein.
— Tulkaa sisään, Alice, muutamaksi minuutiksi, pelkään, että olette väsyksissä.
— En ollenkaan! Näen, että olet valmis, joten voimme mennä, jos tahdot.
Mutta Debby pakoitti Alicen tulemaan ja istumaan polvelleen saadakseen selville, mikä suru oli vienyt hymyn hänen huuliltansa, tahi kääntääkseen hänen ajatuksensa toisaalle.
— Kertokaa minulle palkinnosta, sanoi hän. Onko se joku kirja?
Nyt puhkesi suru ilmoille.
— Ei se minun palkintoni ole, se on Ruthin. — Hän sen sai.