— Eikö se ole ruma veräjä? — sanoi Valter. — Äiti asui täällä jo ennen, kun hän joutui naimisiin. Talo oli silloin pienempi, ja tämä oli niittynä, sisäänkäytävä oli toisella puolella. Mutta kun tältä puolelta oli niin kaunis näköala merelle, tuli "valkoinen veräjä" yleiseksi mielipaikaksi. Kun sitten tie tehtiin tälle puolelle, antoi isä vanhan nimen jäädä käytäntöön. Isä-raukka! Hän muisti sen varmaan kosimisajoiltaan.
Siinä aivan lähellä oli pitkä, matala rakennus, jonka edessä oli lasiseinillä varustettu kaunis kasvihuone. Sen läpi kulettiin pääovelle. Ted oli tapansa mukaan tehnyt sen ihmeellisen urotyön, että oli ehtinyt perille ennenkuin vaunut. Valter vei Ruthin vierashuoneeseen, jonka oven hänen jyryävä veljensä oli jo ehtinyt avata. Pitkä, lesken pukuun puettu rouva otti Ruthin hyvin ystävällisesti vastaan. Hän oli niin Valterin näköinen, että heti, kun heidät näki yhdessä, tiesi siinä olevan äidin ja pojan.
Hän nousi puoleksi sohvalta, jolla hän lepäsi, suuteli keveästi Ruthia ja toivoi, ettei hän olisi kovin onneton, vaikka veli oli poissa. Sitten hän tuumi, kenen näköinen Ruth mahtoi olla, ja tuli siihen päätökseen, että hän oli itsensä näköinen, sekä lähetti kamarineitensä auttamaan päällysvaatteita hänen yltään. Ruth oli varma, että hän pitäisi oikein paljon ystävällisestä, lempeästä emännästään.
Hänen lähdettyään kysyi lady Douglas Valterilta, oliko Ted ollut kiltti poika.
Ted oli juuri mennyt ulos vierashuoneesta, mutta oli tarpeeksi lähellä kuullakseen ja tuli itse vastaamaan puolestaan: — Niin kiltti, äiti, että jos en nyt aamupäivällä tee mitään kolttosia, niin en tiedä mitä tapahtuukaan!
Äiti hymyili ja huokasi. — Valter poikani, sanoi, hän, — sinun täytyy pitää huolta tuosta pienestä, tyttöraukasta. Minä surkuttelen todellakin lapsiraukkaa. Hänen veljensä on poissa ja hän on vallan yksin. Mikä vahinko, ettei hän ole enemmän äitinsä kaltainen!
— Rakas äiti, minä en luule häntä ollenkaan onnettomaksi: mutta luonnollisesti koetan minä häntä huvittaa ja — varjella Tedin tyhmyyksiltä, lisäsi hän nauraen.
— Ted-raukka! Toivoisin, ettei hän olisi niin ajattelematoin, Valter, eli että teidän hyvä isänne oli elänyt ja ohjannut häntä.
— Et tarvitse pelätä, rakas äiti, sanoi Valter suudellen häntä otsalle, — tiedäthän, että olen kaksi vuotta vanhempi, ja luulen voivani vaikuttaa häneen.
Ruth tuli takaisin ja pian syötiin päivällinen, mutta Ted myöhästyi. Hän ei kuitenkaan siitä välittänyt. — Ei haittaa — sanoi hän; hän oli varma, että aina hän jotain saa suuhunsa. Äiti rupesi nuhtelemaan häntä, mutta, ennenkuin hän ehti lopettaa, kuului Edvardin ääni kyökistä, kun hän huusi palvelijoille, että hän oli aivan "tyhjä" ja täytyi hänen saada jotain "kupuunsa". Lady Douglas sulki silmänsä ja Valter sanoi nauraen Ruthille: — Milloinkahan se poika unohtaa tuon katurakkarikielensä?