Viikko kului sangen onnellisesti, vaikka Ted saikin joka aamu Ruthin seurassa juosta "valkoiselle veräjälle" kirjeenkantajaa vastaan sillä välin, kun Valter istui pesän paisteensa runoja lukien. — Tedhän se oli, joka voi Ruthin meren rannalle, kun se raivoten myrskysi, ja Tedhän se todellisuudessa piti huolta hänestä, vaikka Valter kuvitteli mielessään, että ilman hänen ritarillista suojelustaan olisi Ruthille voinut mitä hyvään tapahtua. Ulkona, raittiissa pakkasilmassa oleskeleminen oli tuonut ruusut hänen poskilleen, ja hän näytti sangen reippaalta joulupäivänä astuskellessaan Tedin kanssa kirkkoon. Hän olikin ulkona Tedin seurassa aivan toisenlainen, kuin vierashuoneessa Lady Douglaan ja Valterin seurassa.
Uhkuva elonvoima sai heidät suorittamaan suuren osan kirkkomatkasta juosten ja hyppien. Loppumatkalla tulivat he kuitenkin vakavammiksi ja alkoivat keskustella.
— Eikö sinustakin ole paljon hauskempi kävellä? — kysyi Ruth.
— Minä puolestani, sanoi Ted, vihaan vaunua, paitsi silloin, kun saan ajaa, mutta tuo kuski-hupsu antaa minun pitää ohjaksia vaan ylämäissä.
Muistaessaan jysäyksen kiveen, ei Ruth voinut sanoa, että kuski teki siinä tyhmästi, ja hän vaihtoi puheenainetta.
— Tunnetko itsesi aina joulupäivänä onnelliseksi, Ted?
Ted vihelsi pienen pätkän, sitten hän sanoi: — No niin, Ruth, jos totuuden sanon, niin en pidä juuri erityisesti joulusta! En ole sitä sanonut ennen kenellekään. — Ja taas vihelsi hän saman säkeen.
Ruth hämmästyi niin, ettei hän aluksi voinut kysyä syytä noin odottamattomaan mielipiteeseen. Ujosti ja ihmetellen sai hän vihdoin sanotuksi: — Oi, Ted! Etkö voisi sanoa, miksi et siitä pidä?
— Niin, näetkös, en välitä, vaikka sanonkin sinulle, mitä en kenellekään vielä ole sanonut. Tiedän, ettei ole oikein, että siitä puhun, mutta aina siitä saakka, kun isä kuoli, ei äiti ole sallinut hänelle toivotettavan "iloista joulua," — niin että se päivä on tullut meille surupäiväksi.
— Mutta, Ted, minä olen kuullut, ja uskon sen olevan totta, että mitä surun syitä ihmisillä lieneekin, on joulu-ilo niin paljon erilaisempi ja korkeampi kaikkia muita, että — pelkään, etten voi lausua oikein ajatustani, Ted; mutta minusta sinun pitäisi ymmärtää, kun olet niin paljon vanhempi minua ja tiedät niin paljon enemmän.