— Tuleeko minusta sinulle parempi seuralainen sitten?
— Kyllä, vaikka en minä sinua voi sen enempää rakastaa, ei, minä en voi, pikku Ruth.
— Minä lähden, milloin täytyy lähteä?
— Kahdeksan päivän perästä.
Hän oli hetkisen vaiti ja sanoi sitten: — Niin, minä lupaan sinulle.
— Mitä, Ruth! Enhän ole sinua pyytänyt lupaamaan mitään.
— Etkö? Sanoit, että toivoisit minun kasvavan hyväksi ja ymmärtäväiseksi naiseksi, tarkoitin, että minä lupaan sen. Mutta kuka sanoo minulle mitä se merkitsee — lisäsi hän hitaasti — sinäkö Duncan?
— Aikaa myöten saat sen vähitellen tietää, kun tulet suuremmaksi. Miss
Long sanoo sen sinulle.
— Minä olen luvannut — sanoi hän vielä — ja minä koetan aina muistaa sen — eikä sinun sitä tarvitse — sinulla on niin monta muuta muistettavaa, mutta minulla on vaan se yksi.
Hän juoksi nopeasti tiehensä. Veljen ihmetellessä ettei tyttö ollut kysynyt mikä koulu oli ja hänen toivoessaan, että miss Long ymmärtäisi hänen kummallista pikku sisartansa paremmin, kuin hän, tuli hoitaja pyytämään häntä tulemaan miss Ruthin luo, sillä hän makasi lattialla ja nyyhki niin, että sydän tahtoi haljeta, eikä hän tiennyt mitä tehdä.