— Noh, sano sitten, jos haluttaa, en tiennyt, että pidät juoruilemisesta, sanoi hän ärtyneesti. — Voi, kerro kaikin mokomin, että minä rikoin vaunun, jos se sinua huvittaa!
— Minä en koskaan juoruile, vastasi Ruth tulipunaisena.
— Vai niin — sangen hyvä! Nähdäänhän!
— Sinä olet hyvin ilkeä poika, enkä minä lähde koskaan sinua kanssasi enää, sanoi Ruth kovemmalla äänellä, mutta hillitsi samassa itsensä. Loppumatkalla vastaili hän hyvin lyhyesti Tedin huomautuksiin.
Heidän kotiin päästyään tulivat pian toisetkin, mutta Ruthin ja
Edvardin toimista ei puhuttu mitään.
Kun Ruth iltasella vierashuoneessa luki erästä satukirjaa, ja Ted oli jossain ulkona, kuuli hän Valterin sanovan: — Toivon, että huomenna on kaunis ilma, äiti. Tahtoisin viedä Sinut Sedburyyn ponivaunuilla.
— Luulin, ettei Taffya voisi käyttää.
— Kyllä, William sanoi eilen, että sen polvet ovat aivan terveet, ja minun tekisi mieleni näyttää sinulle, kuinka paljon olen edistynyt ajamisen taidossa.
— No niin, poikani, jos tahdot, ja jos ei ilma ole liian kylmä minulle.
Ruthin oli paha olla. Mutta luonnollisesti hän ei voinut sanoa mitään Tedin salaviittausten tähden. Hän ei kuitenkaan voinut lukea, ajatukset työskentelivät.