— Hyvä, sanoi hän ystävällisesti, nyt huomaan oman syyllisyyteni selvästi. Oi, Ruth, ajattele, että Valter olisi kuollut!
— Se olisi todella ollut kauhea rangaistus! Kuinka Jumala on hyvä,
Ted! Nyt sen huomaan selvemmin, kuin koskaan ennen.
Ted ei heti vastannut. Sitten hän sanoi äkkiä:
— Eikö olisi paras kiitollisuuden osoitus hänelle, jos koettaisi tulla paremmaksi? Minä koetan olla kiusoittelematta Valteria tyhmällä huolimattomuudellani. Jospa tietäisit, kuinka kärsivällinen ja lempeä hän on nyt sairaana. Luulen, että koetan hänen tähtensä tulla gentlemanniksi, kuten hän sanoo, — ja tuo tavatoin ajatus pani Tedin hymyilemään.
He lähtivät yhdessä Valterin luo. Ruthia värisytti heidän astuessaan kapeita portaita. Olisivatko hänen kasvonsa yhtä kalpeat, kuin viimeksi nähdessä? Huone oli jotenkin pimeä. Hän istui sängyssä, Ruthin mielestä melkein yhtä kalpeana, mutta hänen silmänsä olivat nyt auki, ja hymyillen ojensi hän kättänsä ja sanoi väsyneellä äänellä:
— Mitä ajatteletkaan minusta, Ruth, kun pilaan sinun vierailusi tällä tavalla?
Ruth-raukka! Mitä hän osasi vastata! Hän toivoi saada tunnustaa hänelle kaikki ja pyytää anteeksi, mutta hän muisti Tedin varoituksen. Ja tuskin voi huomata hänen sisällistä taisteluaan, kun hän hätäisesti sanoi: — Olen iloinen, että paranet.
— Huomenna tulemme kotiin jos Jumala suo, sanoi lady Douglas. —
Laitathan kaikki kuntoon meitä varten, hyvä Ruth?
Ruth ei vastannut, eikä huomannut, kuinka kalpealta ja surkastuneelta lady Douglas näytti, sillä hänellä oli täysi työ pidättää itkuaan. Ja hän oli oikein iloinen, kun Edvard taas saattoi hänet alas, sillä tuo heikko ääni, kalpeat kasvot ja huoneessa oleva puoli hämärä vaivasivat häntä.
Seuraavana päivänä muutettiin onnellisesti Beachfieldiin, ja Ruth oli seuraavan viikon melkein aina Valterin huoneessa lukien ääneensä ja huvittaen häntä parhaan kykynsä mukaan.