— No, niin, tiedät, että Taffy vihaa kaikkea, mitä se ei ole ennen nähnyt eikä ymmärrä. Se rupesi arastelemaan, ja jos minä olisin taluttanut sitä tyynesti, olisi kaikki käynyt hyvin, mutta minun piti välttämättömästi näyttää äidille, kuinka hyvin minä osaan ohjata sitä, ja niin minä sitä pakotin ruoskalla. Mutta säikähdys ja piiska saivat sen alkuun. Olimme juuri mäen harjalla, ja — lopun tiedät. Mutta mihin Taffy on joutunut, äiti?
— Taffylla ei ole mitään hätää, sanoi Ted, — se pysähtyi pian. Se ei ole mikään pahaluontoinen, sen vaikutti varmaan pelästys. Vaunu, eli ainakin suurin osa siitä, jäi pieninä paloina maantielle, kuten voit arvatakin.
— Miten olet menetellyt koululasten suhteen, kysyi Valter pienen vaitiolon perästä.
— Olen lykännyt juhlan tuonnemmaksi.
— Mutta sehän tulee ennen Ruthin lähtöä, eikö niin, äiti?
— Jos niin tahdot, mutta meidän täytyy sitä viivyttää niin paljon, kuin voimme sinun tähtesi.
— Älkää minua ajatelko. Jos en jaksa olla joukossa, niin voinhan sen aikaa oleskella yksin yläkerrassa. Pidetään se ennen, kuin Ruth matkustaa, jos ei äiti vastusta.
— Odottaako miss Long sinua koulun avauspäivänä, Ruth?
— Lupasin tulla siksi. Siihen on viikko ensi keskiviikosta.
— Silloin määräät ehkä tiistain, äiti, minulla on siihen hyvää aikaa vahvistua.