Niin päätettiin. Ja viikko kului kaikenmoisessa puuhassa niin nopeasti, että Ruth oikein ihmetteli.
Hänestä oli kovin hauskaa tavata miss Longia, Alicea ja Lizzietä, mutta ikävä oli jättää Edvard ja Valter. Hän ei tiennyt oikein, kuka häntä nyt enimmän miellytti. Alice oli kirjoittanut hänelle ja kertonut, että Pollyn kirjarahat olivat kerätyt, ja että hän Debyn kanssa oli vienyt Johanneksen evankeliumin, jonka miss Long oli Pollyn toivomuksesta ostanut hänelle. Polly oli ollut kovin iloinen lahjasta. Hän lisäsi, että miss Long epäili Pollyn isän elävän entistä pahemmin, mutta mitä hän oli tehnyt, sitä ei Alice tiennyt. Kaikkia näitä Ruth ajatteli tiistaiaamuna pukeutuessaan.
Koko päivä käytettiin juhlan valmistuspuuhiin. Valter oli mukana antamassa määräyksiään Ruthille ja veljelleen. Lady Douglas toimitti joka talvi juhlan koululapsille. Edellisenä talvena oli suuri joulukuusi tuottanut suurimman hauskuuden, tällä kertaa vaihdettiin se postikonttooriin, jonka Valter tahtoi itse järjestää.
Neljän tienoissa menivät pienet ystävämme palvelusväen huoneeseen tarkastamaan, oliko kaikki kunnossa vieraita varten. He laskivat kolmella kapealla, valkoisella liinalla päällystetyllä pöydällä olevat astiat, riittivätkö ne noille neljällekymmenelle kutsutulle. Tuntui uskomattomalta, että neljäkymmentä lasta voisi tehdä lopun noista voileipä- ja kaakkuvuorista, sekä höyryävien teekattiloiden sisällyksistä. Ted ja Ruth saivat kahden jäädä ottamaan vieraita vastaan. Pian kuulivat he kaukaa hiljaista hyminää, joka vähitellen selveni niin, että siinä voi eroittaa erään tunnetun koululaulun sanat. Muutaman minuutin kuluttaa marssi tuo pieni seurue tyyneesti ja hyvässä järjestyksessä opettajattarensa seurassa huoneeseen. Ne olivat enimmäkseen tyttöjä, joukossa joku aivan pieni poika, eikä Ruth ollut mielestään koskaan nähnyt niin puhtaita talonpoikaislapsia. Neljännestunnin kuluttua olivat kaikki ahkerassa toimessa tehden kukin parastaan pienentääkseen noita syötävistä aineista muodostettuja pyramiideja ja tyhjentäen suuria teekattiloita. Ted riensi kertomaan Valterille olevansa varma, että niillä oli hauskaa, sillä ne nauroivat kaikelle, mitä hän sanoi, olipa se sitten naurettavaa tahi ei. Lapset eivät tarvitse paljoakaan ennenkuin heillä on kylliksi naurun aihetta, mutta tällä kertaa oli Tedillä loppumaton varasto sukkeluuksia. Ja vaikka ne eivät olleet niin suuriarvoisia, että niitä tässä kannattaisi kertoa, voimme sanoa, että — jos otamme huomioon ystävämme iän — ne siihen katsoen olivat kyllä täys ikäisten keksimien arvoisia.
Hän tahtoi, että Valter olisi ottanut osaa heidän huviinsa, ja sentähden tuli hän hänen luokseen veitikkamainen ilme kasvoillaan.
KYMMENES LUKU.
Postikonttoori.
Valter! — huudahti Ted, sinun pitäisi nähdä tahi oikeastaan kuulla Phoebe Smithiä. Minun täytyi tulla pois saadakseni oikein nauraa. Hän on kummallinen, pieni olento. — Ted nauroi vielä muistellessaan häntä, ja hänen iloisuutensa tarttui Valteriinkin. Tedin sanojen mukaan oli hän omituinen siten, että hän luuli aina pitävänsä niiata ja soinnuttomalla äänellään sanoa: "jos suvaitsette, sir," ja että hän tunsi vaan yhden laatusanan, jota hän vuoroon käytti laatu-, vuoroon määrä-sanana, se oli "hirveästi". Jos kysyn, sanoi Ted, — tahtooko hän enemmän kaakkua, niksauttaa hän ja sanoo: "jos suvaitsette, sir," jos hän tahtoo enemmän teetä, samoin, ja tämän on hän uudistanut jo lukemattomia kertoja. Hän on nähtävästi oikea sutkapää, sillä niin pian kuin minä sanon hänelle jotain, lakkaavat toiset syömästä ja kuuntelevat. Mutta hänen vakava naamansa ja silmissä oleva veitikkamainen katse se naurattaa.
— Sinun täytyy vähitellen tehdä meidät tuttaviksi. Mutta miksi et koeta toisten ominaisuuksia saada selville.
— Hän huvittaa minua enimmän. Hän on kummallinen pieni kapine, ja yhtä ruma, kuin omituinen. Kun kysyin, mitä hän piti teestä, pani hän pois kupin, nousi seisomaan, niiasi ja sanoi: "Se on hirveän kuumaa, jos suvaitsette sir." — "Pitäisitkö enemmän kylmästä vedestä?" — kysyin. Hän koetti sanoa "ei", mutta tulikin: "jos suvaitsette, sir." Ja kun kaasin hänelle vettä ja kysyin, oliko se hyvää, sanoi hän: "se on hirveän kylmää, jos suvaitsette, sir." — "Ottaisitko mieluummin haaleaa?" — Sama vastaus, ja minä toin sitä hänelle.