— Noh, Phoebe, sanoi Ted mennen hänen luokseen, mitä sinulla sitten on?
— Jos suvaitsette, sir, luulen, että se on elävä. Se on hirveän — tarkoitan hyvin ruma, jos suvaitsette, sir.
Hän nauroi. — Miksi et käyttänyt mielisanaasi, Phoebe?
— Jos suvaitsette, sir, se on kauhean… se on hyvin pitkä kirje. Hän ojensi lahjan ja kirjeen hänelle. Edellinen — hirveän suuri hämähäkki, joka jousen avulla ponnahti laatikosta ulos — ei häntä miellyttänyt, mutta kirje, se hämmästytti häntä. Ted tuskin uskoi silmiään nähdessään kolme sivullista "neuvoja hirveälle lapselle." Siinä oli selitetty syy, miksi hän ensi kerran eläissään sai nähdä jotain todella hirveää, ja neuvo, että hän vastaisuudessa käyttäisi sitä sanaa ainoastaan tästä hirveästä puhuessaan.
Tedin aluksi hämmästynyt katse muuttui hymyksi ja hän sanoi itsekseen:
— Kas, niin, Valterhan onkin sukkelampi mies, kuin olin luullutkaan.
Luettavia kirjeitä ja ihailtavia lahjoja riitti aivan ylenmäärin. Eräs pieni poika sai lasisoittimen ja neuvon, että hän vastaisi yhtä lempeästi, kuin sekin. Eräs pieni tyttö sai nuken ja seuraavat rivit:
Hollannin lapsi tekee ja laittaa,
Englannin lapsi rikkoo ja taittaa.
Mutta meillä ei ole aikaa tehdä selkoa joka esineestä. Siinä oli kirjoja, palloja, hyrriä, neulakoteloita, kynänteriä ja kaikellaisia tavaroita, mutta vaan yksi hämähäkki! Kun kirjeet olivat luetut ja lahjat tarkastetut, siirryttiin jälleen teehuoneeseen leikkimään "sokkoa", "kätken kiveä" ja viimeksi "Isoa Muftia," missä leikissä Ted erityisesti kunnosti itseänsä. Lausuttaessa sanat "näin tekee Iso Mufti" he hyppäsivät, loikkasivat, pyörivät ympäri, konttasivat, löivät käsiään, nipistelivät nenäänsä, huusivat, kirkuivat ja nauroivat. Viimeisestä täytyi antaa pantti. Kun nämä olivat lunastetut, seurasi uudistettu laitos ruokia ja juomia — eikä se ollut leikkiä, vaan täyttä ja selvää totta.
Vasta maata mennessään oli Ruthilla aikaa ajatella. Koko illan oli hän tuntenut sisäistä iloa Valterin parantumisesta, mutta nyt hän sen sanoiksi puki.
Lupa-aika oli kulunut nopeasti ja — lukuunottamatta tätä tuskallista viikkoa — sangen onnellisesti, ja hänestä tuntui hauskalta saada tavata miss Longia, Alicea ja niitä muita. Hän huokasi tahtomattaan ajatellessaan, ettei saa nähdä Duncania, ja rukoillen Jumalaa suojelemaan häntä, nukahti hän.