— Minä olen ollut täällä kuusi viikkoa — sanoi Alice, ja tarkka ihmistuntija olisi kuullut lapsellisesta äänestä, että hän luuli voivansa kertoa yhtä ja toista siitä.
Keskustelu taukosi, sillä nyt pantiin pois kirjat ja valmistauduttiin rukoukseen. Laulu, johon nuo nuoret äänet yhtyivät, kuului Ruthin korvissa kauniimmalta, mitä hän koskaan oli kuullut. Ja kun hän polvistuessaan miss Longin viereen kuuli tämän vakavalla äänellä rukoilevan Kristuksen lauman puolesta, kohosi hänenkin pikku sydämestään rukous, että hänestä tulisi hyvä ja ymmärtäväinen nainen veljen tähden. Hän ei vielä tiennyt, että oli toinenkin, vanhempi veli, jonka tähden hänen täytyi tulla hyväksi ja ymmärtäväiseksi. Kuitenkin tuli tuo vajavainen rukous aivan varmaan kuulluksi ja hyvä jumala johti pienen lampaansa oikealle tielle.
Seuraavana aamuna sai Ruth mennä yksinään puutarhaan. Hän tutki siellä kaikki sopet, ja johtui vihdoin erästä polkua myöten siihen pylväskäytävään, jonka hän eilen oli nähnyt. Katsahtaessaan portille, huomasi hän hämmästyksekseen vuokravaunu-pojan kurkistelevan portin yli. Matka ja kouluun tulo oli hänen mielestään jo kuin kaukainen uni. Ruth tuijotti häneen suurin silmin, puoliksi nuhdellen. Kuitenkin meni hän pojan luo ja kysyi, mitä hän tahtoi.
— Tahtoisin tietää antaisiko miss Long minulle lantin, sanoi poika, — olen lakaissut kadun ja teen sen joka päivä, jos hän tahtoo.
— En tiedä, missä miss Long nyt on, mutta minä annan sinulle. — Ruth avasi kukkaronsa. Siellä ei ollut kuparilanttia, mutta hän kysyi, eikö kuusi penceä olisi yhtä hyvä.
Poika sieppasi Ruthin tarjooman rahan tuijottaen häneen.
— Kiitos miss, sanoi hän äkkiä. — Polly tulee niin iloiseksi! —
Hänen kasvonsa kirkastuivat.
— Kuka Polly on? kysyi Ruth.
— Polly on minun sokea sisareni, ja minä koetan ansaita kunniallisella tavalla, kuten ihmiset sanovat, jonkun pennin isäni tietämättä, ostaakseni hänelle korkokirjaimilla painetun kirjan, vaikka ne kuuluvat maksavan koko paljon.
— Miksi ei isäsi osta niitä hänelle?