— Hänellä ei ole rahaa, mutta vaikka olisikin, ostaisi hän yhtä vähän, sillä hän ei pane lukemiselle mitään arvoa, ainakaan kuten Polly — ja se on hyvä kirja, miss, jota hän toivoo. Isä ei saa siitä tietää mitään, lisäsi hän salaperäisesti.
— Miksi ei? — kysyi Ruth.
— Siksi, sanoi poika kuiskaten, että isä joisi rahat, jos hän tietäisi minulla niitä olevan.
Ruth ei oikein ymmärtänyt, kuinka isä voisi sen tehdä, mutta hän uskoi, että se oli jotakin hirveän pahaa. Varovaisuuden vuoksi ei hän puhunut siitä asiasta mitään, vaan kysyi, miksi hän ei ollut nyt vuokravaunussa.
— Joo, nähkääs, miss, näin aamusin on aniharvoin matkustajia, ja sen rahan, jonka voin ansaita ennen, kuin kuski minua tarvitsee, saan pitää, eikä isä tiedä siitä. Joskus perkaan rikkaruohoa, ja nyt, kun tiet ovat näin likaisia, ajattelin, että miss Long pitäisi puhtaasta käytävästä. Hän tuntee minut hyvin, miss Long, ja minä pyydän häntä jonakin päivänä tulemaan Pollyn luo; hän on hyvä tyttö, Polly.
— Minä luulin, että niitä korkokirjaimilla painettuja kirjoja olisi vaikea oppia lukemaan. Kävin kerran eräässä sokeain kodissa ja siellä sanoivat, että siihen tarvitaan paljon harjoitusta.
— Kyllä se on totta, miss, mutta Polly oppi joku aika sitten. Hän oli sokeain kodissa lähes kuusi kuukautta, mutta se rouva, joka maksoi hänen puolestaan, kuoli, eikä isällä ollut varaa, ja niin täytyi hänen tulla pois. Mutta hän osasi silloin lukea, hän oppi tavattoman nopeasti. Siitä on nyt vuosi, kun hän tuli kotiin, ja minä olen säästänyt kaksi ja yhdeksän penceä paitsi tätä kuutta penceä, jonka te annoitte.
— Kuinka paljon kirja maksaa? Hän katsoi taas pieneen kukkaroonsa.
Mutta Joel Strel ei tiennyt, vaikka hän uskoi Pollyn sen tietävän, hän luuli tämän tietävän kaikki.
— Oletko koskaan itse ollut koulussa?