— Miksi sitä tulit ajatelleeksi?
— Vaadittaisiin nykyään pitkä aika, ennenkuin portaat kuluisivat rukoilijain polvistumisista; ja miten suuria rikkauksia he antoivatkaan!
— Se on totta, Ruth, mutta ajat olivat taikauskoisia, ja tuhannet näistä pyhäinjäännösten rukoilijoista ymmärtäisivät nyt Jesuksen sanat samarialaiselle vaimolle, että tulee aika, jolloin Jumalaa ei yksin Jerusalemissa eikä pyhällä vuorella rukoilla, vaan hän etsii niitä, jotka häntä hengessä ja totuudessa lähestyvät.
— Mutta kummalliselta tuntuu, kun ajattelen, että tänään oli vaan kourallinen ihmisiä siinä, missä miljoonat ovat polviaan notkistaneet.
— Varmaa on, että taikauskon sijaan on tullut paljon uskottomuutta ja välinpitämättömyyttä, mutta kuitenkin minä uskon, että löytyy paljon todellista uskoa ja oikeaa itsensäkieltämistä, mistä meidän tulee kiittää Jumalaa ja saada rohkeutta. Kaikki voimme tehdä jotain sitä levittääksemme, Ruth.
Ruthin kasvot hehkuivat innostuksesta, mutta hän oli vaiti. Siinä iässä suuret tulevaisuuden unelmat panevat sielun väräjämään — usein unohtuakseen aikaisen nuoruuden kanssa.
Virkistettyään itseään ja levättyään, lähtivät he katselemaan kaupungin ympäristöä. He keksivät monta kaunista paikkaa tuomiokirkon ulkopuolella ja ympäristössä. Erästä kohtaa piti Alice tarpeeksi yksinkertaisena voidakseen sen piirtää. Miss Long oli myös taiteilija, ja sillävälin kun he piirustelivat, etsi Ruth aina jotain uutta ja koetti painaa kaikki näkemät tarkoin mieleensä, voidakseen tehdä niistä selvää veljelleen.
Lähellä sitä kenttää, mihin piirustajat olivat asettuneet, oli hautausmaa, minkä monet käytävät houkuttelivat tarkemmin ottamaan selkoa sen kauneudesta. Hänen huomionsa kiintyi heti yksinkertaiseen marmoriristiin, missä riippui tuore kukkaseppele, jonka alapuolella näkyivät sanat: kolmentoista vuotias. Ruth nosti seppeleen reunaa nähdäkseen, kuka oli juuri hänen ikäisenään kuollut. Hän säpsähti nähdessään nimen
FLORA FERGUSON.
Ferguson oli Brownien nimi ja Ruth muisti, että hänen kotinsa oli tässä lähellä, ja että häneltä oli kuollut sisar kaksi vuotta sitten. Tämä oli siis se lyhyt muistokirjoitus. Ruth taittoi ristin juurelta kielon viedäkseen sen muistoksi pienelle ystävälleen. Ja sitten hän ajatteli olisiko hän mielellään kuollut kolmentoista vuotiaana ja oliko hän oppinut ymmärtämään, että "kuolema on voitto." Hän oli niin täynnä elämänhalua, terveyttä, tulevaisuuden suunnitelmia ja tuulentupia, että tuntui aivan mahdottomalta niistä vapaaehtoisesti luopua. Mutta hän muisti Jumalan sanoneen, että hänen armonsa oli riittävä, ja olihan hän sen itse kokenut monta kertaa. Hän aikoi juuri kääntyä pois, kun hänen huomionsa kiintyi jaluskiven kaiverrettuihin sanoihin.