Ruth oli silmänräpäyksessä hänen luonaan.
— Luulen, etten puhumalla voi saada sinua nukkumaan, mutta katsotaanhan mitä voin tehdä sinulle. Lapsi-raukka, olethan ihan kuuma. Annahan otan pois yhden peitteen — onko nyt parempi? Käänny toiselle kyljelle ja sulje silmäsi, niin nukut kyllä pian. Minä en vielä mene levolle.
— Älä mene luotani, Ruth!
— Mutta sinä et nuku niin kauan, kun minä olen täällä; tulen pian ja panen maata. — Ja Ruth suuteli häntä ja meni. Hän ei uskaltanut puhua kukasta nyt, kun hän oli niin levoton, sillä siitä olisi sukeutunut pitempi keskustelu.
Puolen tunnin kuluttua avasi hän hiljaa oven. Hän kuuli taas vähemmän rauhattoman äänen: — En voi nukkua, Ruth, en ole ollenkaan uninen, mutta ottaisin mielelläni hiukan vettä.
Ruth antoi sitä hänelle ja huomasi, että hänen pienet kasvonsa olivat vielä kuumemmat ja pelästyneemmät kuin äsken, eikä unen merkkiäkään ollut kirkkaissa silmissä.
— Ruth, — sanoi hän — minä olen kuvitellut, kaikellaisia kummallisia asioita — en tiedä, lienenkö nähnyt unta. Tuosta verhon ja akkunapielen välillä olevasta raosta näin kaksi tähteä, ja minusta toinen oli sisareni Floran näköinen. Ja ensin hän mielestäni hymyili, mutta se muuttui jonkunmoiseksi ivanauruksi. Toinen tähti oli Alicen näköinen — leskenmyssy päässään, eikö se ollut hullunkurista? Se peloitti minua, mutta en siitä välitä, kun sinä tulit ja toit valoa. Näin varmaan unta, vaikka luulin olevani hereillä.
Ruth pelästyi.
— Et saa kuvitella nyt enää mitään, rakas lapsi. Luulen, että on paras kutsua miss Long tänne antamaan sinulle jotain, joka ajaa sinusta joutavat ajatukset ja saa sinut nukkumaan. Ja hän riensi sanomaan miss Longille, ettei Maggie voi hyvin, ja että hän on kuumeinen.
Miss Longin tultua ei Maggie puhellut enää niin paljon, mutta hän sanoi päätänsä särkevän kovin. Hänellä oli usein hermokohtauksia, eikä miss Long ollut erittäin levoton hänen tähtensä. Hän hoiti itse häntä yön, mutta päätti aamulla hakea lääkärin, jos hän ei olisi parempi.