— Kyllä, rakkaani.
— Olen niin iloinen! Näin niin pitkän unen rakkaasta äidistä, hän istui koko ajan vieressäni — ja niinhän hän tekikin, sillä hän istui siinä kun nukuin ja oli vielä, kun taas heräsin. — Hän väsyi kovin tästä puhelusta, ja oli hetkisen aivan hiljaa. Sitten hän sanoi: — Uneksin, että Flora kutsui minua, mutta Jumala ei tahtonut vielä tällä kertaa.
— Hän on erittäin hyvä, kun antoi sinun parantua, rakas Maggie.
— Niin, hyvä minulle ja rakkaalle äidille. Olen hänen ainoa pieni tyttönsä, ja hänellä olisi kovin ikävä jos minä menisin pois.
Ja — näin hän jatkoi vuoroon uinahtaen ja vuoroon hourien, kunnes mrs Ferguson tuli takaisin. Hän hymyili kiitollisesti Ruthille, joka ystävällisesti hoiteli hänen lastaan.
Illalla ajatteli Ruth: Ehkä voin muutaman päivän perästä kysyä häneltä kukasta.
Hän tuskin tiesi kuinka monta päivää luvasta oli kulunut, ja oli melkein unohtanut että Duncan voisi ehkä pian tulla. Mutta kun hän seuraavana päivänä kuuli erään herran kysyvän häntä, hyökkäsi hän hehkuvin poskin Duncanin syliin.
Kun Ruth oli kertonut syyn kasvojensa kalpeuteen ja miss Long vakuuttanut, ettei hän enää tarvinnut "pientä apulaistaan," päätti Duncan matkustaa seuraavana päivänä hänen kanssaan Beachfieldiin, missä hän sanoi jo häntä odotettavan.
Ruthin olisi ollut ikävä jättää Maggieta, jollei hän olisi tiennyt hänen muuttavan kotiinsa niin pian, kun hän voi kestää sen pienen matkan vaivat.
Maggien jäähyväiset olivat: — Koetan tulla terveeksi niin pian, kuin voin, Ruth, voidakseni tulla takaisin silloin kuin sinäkin.