— — - Juhla oli loppunut.
Me vaelsimme alas lahdelmalle, ennenkuin palasimme kotiin. Ojensimme itsemme lämpimälle, mustalle hiedalle ja uneksimme. Mietimme mielessämme, mahtaisiko tuolla ylhäällä — ylhäällä äärettömässä avaruudessa olla ainoatakaan taivaankappaletta niin hurmaavan kaunista, niin rakastamisen arvoista, niin jumalallisen ihanaa elettäväksi ja onnellisena oltavaksi kuin meidän oma, ijäti nuori, ijäti suloinen maapallomme…
Ylt'ympäri sirisivät sirkat. Niiden kristillinkirkas sirinä täytti yön uinuttavalla yksitoikkoisella sulosoinnullaan…
Kauvempana suhisivat palmujen huiput, pauhasi ulappa…
Maatuuli, joka oli voimakas ja raitis kuin äsken herännyt aamutuuli tuoksui lukemattomia suuteloita, joita se hilpeällä matkallaan aarniometsän peittämiltä vuorilta oli varastanut tuhannen ja yhden yöllä valvoneen ujon kukan puhtailta, suloisilta huulilta…
Valoaväreilevässä yöilmassa kumotti kuu kauniina ja keltaisena. Sen heijastus laguunissa muistutti valtavaa, lukuisain kimaltelevain kultasuomujen panssaroiman merikäärmettä. Sen loistava, jättiläispitkä pursto hävisi riutoille. Ja pää pureutui lujasti rantaan, aivan jalkojemme juureen…
Palmujenhuiput humisivat. Kuunsäteet kimaltelivat. Ulappa pauhasi…
Me uneksimme.
Katso!
Faamu tanssii…