Tuulos: Älkää puhuko niin. Me olemme itse edesvastuunalaiset töistämme.

Koski: Niinhän sitä saarnataan. Mutta minä sanon teille, että on sitä syytä sysissä, jos on sepissäkin.

Tuulos: Puhukaa minulle jotakin äidistänne.

Koski: Hänestä raukasta ei ole paljon puhumista. Kärsi ja kuoli, siinä kaikki. Ja sama on hänen poikansa edessä.

Tuulos: Minä uskon, että te vielä tulette onnelliseksi mailmassa. Siitä joka ei kokonaan ole ihmisyyttään menettänyt, on aina toivoa. — Tuottaisiko teille paljon tuskia, jos menneisyydestänne minulle vähän kertoisitte? Minusta tuntuu kun näkymätön side yhdistäisi meidät.

Koski: (Katsoo Tuulosta ihmetellen.) Kuinka hyvä te olette, niin hyvä, että se tällaisesta hunsvotista tuntuu uskomattomalta. — Vaikka ette minusta saakaan sellaista, kuin toivotte, niin voinhan kuitenkin kertoa teille vähän elämästäni, kun kerran viitsitte kuunnella. Selviäähän teille edes se, etten minä aina ole tällainen renttu ollut.

Tuulos: Kertokaa!

Koski: No niin. Se on vaan palanen juomarin elämää, ei muuta. —

Isäni oli maaseutukaupungissa kauppiaana. Kotiamme pidettiin mallikelpoisena niinkuin isäänikin taattuna liikemiehenä. Vieraita kävi meillä paljon. Silloin oli isä aina hyvällä päällä sekä ystävällinen kaikille. Ruokia ja juomia ei suinkaan puuttunut, ja vaikka isä ei itse liikoja maistellut, piti hän kuitenkin velvollisuutenaan vieraitaan siihen kehoittaa. Perheen keskuudessa hän taasen oli liiankin harvapuheinen ja säännöllinen. Lapset pelkäsivät häntä ja palvelijat nimittivät häntä aina keskinäisissä puheissaan tyranniksi. Äiti esiintyi aina hiljaisena ja vaatimattomana sekä pidoissa että arkielämässä. Ei häntä paljon huomattukaan, sillä isän valtikka ulottui kodin pimeimpäänkin soppeen. Lapset vain huolestuneina huomasivat, miten äidin posket kalpenivat vuosi vuodelta.

Niin sitä sitten elettiin. Muistan erään juhla-illan, joka samalla sattui olemaan minun neljästoista syntymäpäivä. Oli tavallisuuden mukaan vieraita ja isä oli hyvällä tuulella. Muistaen minun merkkipäiväni piti hän puheen ja pani viinipikarin käteen. Kilistettiin ja onniteltiin minua perheen tulevaa tukea ja liikkeen jatkajaa. Olin kyllä ennenkin maistellut kodissa tarjotuita juomia, vaikkei näin huomattavalla tavalla. Sinä iltana olin ensi kerran humalassa, ja seuraavana aamuna sain isältä selkäsaunan.