— Jollei mikään muu estä sinua terveeksi tulemasta, rakkahin herrani ja mestarini, niin kyllä se helposti on autettu, sanoi kuningatar.
Hän kiiruhti temppelistä linnaan. Suihkulähteen luona hän täytti kultamaljan vedellä ja astui sitten valtaistuinsaliin, missä hänen puolisonsa istui. Kolme kertaa hän pirskotti vettä hänen ylitsensä ja mutisi samalla loihtuja.
— Jos alkujaan olet luotu sellaiseksi kuin nyt olet, niin jää myös entisellesi! sanoi hän. Mutta jos olet loihdittu, niin muutu jälleen entiseen muotoosi.
Heti lumous katosi nuoren kuninkaan ruumiista. Hän nousi terveenä ja reippaana piinapenkiltänsä ja kiitti Allahia pelastuksestaan.
Mutta kuningatar torjui häntä kädellään.
— Mene pois silmistäni! huusi hän. Äläkä palaa koskaan takaisin, jos henkesi on sinulle kallis!
Peläten, että kuningatar loihtisi hänet uudestaan, läksi kuningas pois linnasta ja hiipi temppelin läheisyyteen, sillä hän aavisti, että hänen uusi ystävänsä, sulttaani, oli siellä, ja hän halusi nähdä, mitä nyt tapahtuisi.
Kuningatar kiiruhti takaisin vuoteen ääreen, jossa hän luuli noidan nukkuvan.
— Nyt, herrani ja mestarini, sanoi hän ilosta loistaen, nyt ei enää mikään häiritse sinun rauhaasi. Ilkeä kuningas on mennyt tiehensä.
— Voi, en minä vieläkään saa rauhaa, mutisi sulttaani ja väänteli itseään peitteen alla. Niinkauankuin kalat huokaavat öisin ja vesi kohisee päämme päällä, en saa sitä lepoa ja rauhaa, jota tarvitsisin parantuakseni.