Lunta sateli tämän juhlallisen hetken kunniaksi.
Bulgarin äijät seisoivat ja katselivat, meistä vähän loitompana, suuresti ihmetellen tätä heillä näin harvoin nähtyä jumalanpalvelusta.
Joulukuun 17 päivän aamulla menimme uudestaan ylös vuorelle etuvartioiksi. Lumiräntää satoi koko päivän ja oli muutoinkin rankanlainen ilma, joka ehtoopäivällä muuttui pakkaseksi. Me seisoimme vaan niinkuin "lumiäijät". Telttakaistaleet olimme sitoneet kaulamme ympäri toisesta päästä ja toinen pää roikkui alas hartioilta, niinkuin joku pitkä viitta tai kauhtana, joka suojeli samalla sekä selkää että käsivarsia kastumasta. Pakkasen tullessa nämät märät viittamme jäätyivät ja pitivät kävellessämme omituista rapinaa, vähän siihen tapaan kuin hienohelmain "tärkätyt" alushameet.
Joulukuun 18 päivän aamulla saimme muuton ja tulimme pääpatterille tykkien vartioiksi. Lunta satoi vaan ehtimiseen, sitä oli jo karttunut lähes puolen kyynärän paksuudelta.
Joulukuun 19 päivän aamulla saimme taas käskyn tulla alas kylään samoihin majataloihin, joissa ennenkin olimme olleet. Ehtoopäivällä saimme käskyn muuttaa majaa eräisiin toisiin vielä pienempiin, kylmempiin ja muutenkin huonompiin hökkeleihin. Lunta satoi vaan herkeämättä.
Joulukuun 20 päivän olimme samoissa hökkeleissä, pitäen pientä nokkanuotiota permannottomalla ladon laattialla. Isoa nuotiota ei ollut tekeminen, muuten olisi palanut koko talo ja niin olisimme jääneet paljaan taivaan alle. Pidimme vaan sellaista pientä nokkanuotiota, jolla voimme vuorotellen lämmitellä nenäämme ja käsiämme. — Lunta tulla tuprueli yhtä mittaa niinkuin ennenkin, sitä oli jo karttunut ylipuolelle polven. Elämämme oli jotenkin mustalaisten tapaan, joll'ei paljon hullumpaa.
Joulukuun 21 päivän aamulla menimme jälleen etuvartioiksi ympäri eli oikealta puolen kiertämällä edellämainitun Suomalaisten vuoren, sotasiipemme oikeaan päähän. Täällä me sitte taas seisoimme kuni "Lusper pumpussa", eräällä mäen vieremällä mainitun vuoren laiteella. Punaisten husarien ratsuvartioita seisoi meistä vielä viimeisenä oikeammalle.
Joulukuun 22 päivän olimme vielä etuvartioina samalla paikalla. Lunta oli jo karttunut aika tavalla ja pakkanenkin tuli vuorostaan, olipa kuin täysi pohjolan talvi.
Joulukuun 23 päivän aamulla saimme muuton etuvartio-virasta ja tulimme kylään takaisin. Mutta ei enää päästykään niihin huoneisiin, joissa ennen lähtöämme olimme majaa olleet; ne olivat toiset sill'aikaa vallanneet. Meidän siis oli haettava toisia; pakkanen oli, että nurkat paukkuivat, suojaa tarvittiin. —
Huoneita ei ollutkaan enää saatavina, edes sellaisia kuin joissa ennen lähtöämme olimme asuneet, kylä kun oli pieni ja sotaväkeä tuli lisää joka päivä Plevnan antaumisen jälkeen. Vihdoin saimme majamme eräisiin jonkinlaisiin maissi- ja pehkukoppeleihin. Ne olivat kovin matalat, ahtaat ja kylmät, täytyi aina, jos tahtoi vähänkin liikkua, konttia ryömimällä, suorana eli seisoallaan käveleminen ei niissä kävisi laatuun. Sitä paitsi olivat ne hengenvaaralliset, nimittäin jos ne sattuisivat kastumaan, sillä niin huonoilla perustuksilla ne olivat; silloin olisivat niiden liuskakiviset katot pudonneet päällemme ja me olisimme jääneet niinkuin hiiret loukkuun.