Korkeasti kunnioitettavat lukijat: pyydän teitä ei tuomitsemaan ajattelematta huonoa kirjailija-kykyäni, sillä tämän kertoja onkin "miekka-mieheksi luotu".
Ja niinkuin sotaretkellä yleiseen, jossa tämä päiväkirja on muistoon kirjoitettu, ei sotureilla monestikaan ole aikaa ihailla maisemia, arvostella ja tutkia ihmis-luontoja, maanasukasten tapoja y.m.s. Kuulkaas kun kerron: jos johonkin pysäytetään tappelujen loma hetkinä, niin täytyy olla itse emäntä ja isäntä, keittää ja paistaa ruokansa, puhdistaa, paikata, pestä vaatteitansa ja korjata varastokalujansa sekä olla muutenkin kiltin pojan tavalla paikoillaan, vaikka joskus kyllä olisi aikaakin, sillä päällikköjen luvatta ei saa mennä eikä poistua askeltakaan leiri- eli asentopaikasta, senlainen on soturi-järjestys. Marssilla taas ei myöskään saa jättää rivistä itseänsä hetkeksikään, vaikka kyllä monta kertaa saa tuntea kovanlaisia vatsan puruja, janoa y.m., se on sitte vaan se niin kutsuttu harmi "poritsuuni".
Se on myöskin huomattava että kirjailijatoimet kasarmielämän hyörinässä, jossa tämä on puhtaaksi kirjoitettu, eivät oikein tahdo menestyä eikä sujua, siinä on aina häirittynä yhdeltä ja toiselta pieneltä toimelta ja askareelta sekä sotaohjesääntöjen päähän "pänttäämiseltä", vaikk'ei se sentään hartioita halkaise.
Että kertomukset eli muistoonpanot, edellä kerrotussa päiväkirjassa, ovat ihan tosia sekä perin luotettavia, sen todistamme eli todistavat kolmannen komppanian neljäkymmentä seitsemän (47) jylhää, vahvaa, kivettynyttä (useat arpisiakin) "kivekästä", jonka nimen vihimme itsellemme Floria Tschekmedschen kartanon härkänavetassa Marmorameren rannalla, — ja sen ne kyllä ansaitsevatkin. Ei ainoatakaan päivää, ei hetkeäkään riveistään pois, niin olivat kuin tammi vankkumatta, josta heille kohottakaamme maljamme ja huutakaamme niin että tanteret raikuu: kolmannen komppanian kivekkäät eläkööt! — Ja niin myös kaatuneitten sankaritovereimme muisto, sekä toistenkin komppaniain: eläkööt!
Kaikkein viimeiseksi olkoon lausuttuna meidän soturien alammaiset, vilpittömät, sulimmat, sydämmellisemmät kiitokset, siitä verrattomasta urhoudesta, reippaudesta ja taidosta, jolla meitä johdettiin, aina vaan suoraan voittoja kohden, päällystöllemme alkaen Suuriruhtinas Nikolaista ja kenraali Gurkosta, joka olikin meidän vakituinen johtajamme, aina nuorimpaan vänrikkiin asti! Niinkuin varsin hyvin on vanhastaan tietty ja tunnettu asia, että millainen on päällikkyys, senlainen on miehistökin. Muistelkaammepa entisiltäkin ajoilta esim. tuota jaloa, urheata Adlercreutzia, ja taas jos viitsimme vilkaista tuohon kehnoon, kelvottomaan pelkuriin Klingspor'iin, niin niissä on selvä todistus tähän tarkoitukseen.
Eläköön uskollisuus ja urhoisuus Suomen sotureissa, eläköön kristinusko ja vapaus, koko maailma ja kaikki kansat kiittäkäät Herraa Jumalaa ja Hänen pyhää nimeänsä ijankaikkisesti.
Jos kunnioitettavat lukijat eivät millään tavalla ottaisi pahakseen, niin lisäisin tähän vielä Suomen kaarti pataljonan historian lyhykäisesti kerrottuna, ihan samassa järjestyksessä kuin se meille alipäällistölle ja sotamiehille on opetettu.
* * * * *
Henkivartiaväen 3:nen Suomen tarkk'ampuja pataljoonan historia.
Sen jälkeen kun Suomen suuriruhtinaanmaa yhdistettiin Venäjän keisarikuntaan, asetettiin Suomessa suomalaisia jääkärirykmenttiä, ja eräs niiden joukossa, joka asetettiin syyskuun 18 päivänä 1812, kutsuttiin "3:mas Suomen Jääkäri rykmentti". Tämä mainittu rykmentti on ollut pataljonamme (Suomenkaarti pataljonan) perus eli alkuperä. Ja 18 päivänä syyskuuta, jolloin se rykmentti asetettiin, vietämme vieläkin joka vuosi sen muistoa eli niin kutsuttua pataljonamme vuosijuhlaa.